perjantai 12. helmikuuta 2016

Ystävyydestä ja rakkaudesta

Sunnuntaina vietetään ystävänpäivää ja minusta on hyvä aika kirjoittaa mitä ystävät ja läheiset ihmiset minulle merkitsee. Minulla on ihana perhe, vanhemmat ja veli, joiden kanssa on avoimet ja lämpimät välit. Perheeseen lasken mukaan tietysti myös omat lapseni, joiden tärkeyttä ja merkitystä tuskin tarvitsee edes erikseen korostaa. He ovat tärkeintä, he ovat rakkainta. Mutta on onni saada elämäänsä myös muita, yhtä tärkeiksi ja läheisiksi tulleita ihmisiä, ystäviä.


Ystävät ovat korvaamattomia siinä omalla paikallaan elämässä ja sydämessä. He ovat niitä kenen kanssa iloitaan ja jaetaan ne huonotkin hetket ja hieman toisin kuin perhe, he pysyvät elämässäsi. Ei koska on "pakko", vaan koska he haluavat. En tarkoita tällä, että tätä valinnanvapautta ei muilla läheisillä olisi, mutta ystävät tulevat elämääsi eri tavalla, eri yhteyksistä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Toiset jäädäkseen ja toiset vain hetkeksi, mutta jokainen heistä on omalla tavallaan tärkeä. Minulla itselläni on kaksi todella läheistä, rakasta ystävää ja monia muita, jotka ovat minulle tärkeitä. Nämä kaksi ihanaa naista ovat kulkeneet kumpikin mukanani jo hyvän aikaa. Olemme jakaneet ikimuistoisia hetkiä, iloja, suruja, vastoinkäymisiä ja onnistumisia puolin ja toisin. Tietäen, että on olemassa ihminen keneen voi luottaa, kuka kuuntelee, tukee, ymmärtää ja välittää. Nämä kaksi niin erilaista ihmistä on minulle korvaamattomia. Toivon, että he tietävät sen.


Ystävyydelle haluan kyllä antaa paljon enemmän kuin yhden päivän vuodesta, mutta nyt on hyvä hetki sanoa se mikä arjessa ja elämän mutkissa muutoin jää ehkä sanomatta. 

Sinä olet minulle tärkeä. 

Amerikkalaiseen tapaan ystävänpäivä on myös päivä rakkaudelle. Hänelle, ketä rakastat. Rakastat eri tavalla kuin perhettäsi, ystäviäsi tai muita läheisiäsi. Erityisesti, koko sydämestäsi. 
Rakkaus on kaunis tunne. Ihana asia löytää, saada antaa rakkautta ja saada tuntea itsensä rakastetuksi. Mutta kuten kaikkia ihmissuhteita, niin rakkaussuhdettakin pitää vaalia, antaa sille itsestään ja jaksaa yli myös niiden vaikeampienkin hetkien. Sillä samoin kuin ystävyyssuhteet, niin rakkaasi on kanssasi vapaaehtoisesti. Hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja on silti siinä, tai juuri sen vuoksi :)
Rakkauden osoittamiseen ei tarvita suklaasydämiä, ruusukimppuja ja hieman siirappisia kortteja eikä eikä erityistä päivää, vaikka ne tervetulleita onkin. Vaan pieniä tekoja, toisen huomioimista, aikaa yhdessä ja asioita, joita voi ihan arjessakin toiselle antaa. Näyttää rakkautensa pienillä teoilla, tavalla millä toinen tuntee itsensä arvostetuksi ja rakastetuksi. Ja muistaa sanoa ne kolme pientä sanaa.

Minä rakastan sinua. ❤️

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Ihana blogiystävä <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä ❤️ Aina niin kauniita sanoja!! Ihanaa viikonloppua sinullekin ❤️
      Harmi, kun ei huomenna nähdäkään. Tämä mokoma kuumetauti..

      Poista
  2. Tärkeä kirjoitus. Ystävät, ystävällisyys, niillä pääsee elämässä jo todella pitkälle. Tärkeät rakkaat ihmiset tekevät elämästä elämisen arvoisen. Ystävät ovat mukana niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.
    Oikein ihanaa Ystävänpäivää Sanna <3
    Ja anteeksi että nyt vasta tajusin liittyä blogisi lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ja rakkaat on todella niitä, ketkä kantaa elämässä eteenpäin. Eikä vain huonoina hetkinä, vaan rinnalla kulkien kaiken aikaa ❤️
      Ihanaa Ystävänpäivää sinullekin ❤️
      Ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista