Pikkulomanen

Olen kirjoitellut blogia suht ahkeraan koko kesän ajan, joten jos hetkeen ei uutta kirjoitusta tulekaan, niin ei syytä huoleen. Jos se jollekin ihan huoleksi asti edes tulisi :) Olen lomalla. Tai ehkä paremmin blogilomalla.
Vaikka kirjoitinkin edellisissä postauksissa, että lomailu ja matkailu on ollut tähän saakka ihan tässä kotikulmilla, niin yksi pitempi reissu perinteisesti kesään kuuluu. Reissu suuntautuu veljeni perheen luo ja Tampereen seudulle. Tämän reissun ajan aion olla ihan kokonaan lomafiiliksellä miettimättä jutunaiheita blogiin ja kuvata muistoja ihan jos vaan huvittaa :)

Instagram päivittyy kyllä edelleen entiseen malliin eli kuvia ja kuulumisia voi halutessaan katsella sieltä (@sannaukonaho). Pikkulomasen jälkeen palaan taas blogin pariin. Sen verran kivaa hommaa tämä on :)

Aurinkoisia päiviä sinulle!

Sisusta ja väritä

Sain tänään postissa kivan uutuuskirjan, joka on jokaiselle sisustamisesta pitävälle varmaan ihan kiva piristys sateisiin päiviin tai pieneen rentoutumiseen vaikkapa kesäloman aikaan. Nyt sisustetaan leikkimielisesti ja vähän vapaammin. Unohdetaan tuttu ja turvallinen tyyli ja heittäydytään sisustamaan väreistä inspiroituen. Nimittäin tämän kirjauutuuden kanssa käy valkoinen tai mustavalkoinen sisustus kovin tylsäksi, niin tyylikäs kuin se parhaimmillaan muuten on. Kirja on "Sisusta ja väritä" - värityskirja. Niinpä. Kyllä. Luit oikein :)
Oma värityskirja sisustukseen hurahtaneille. Tai miksei perheen pienemmille, jotka värittävät mieluummin kirjan kuviin kuin huoneensa seiniin. Ainakin vanhempien toiveesta :)

Kiva kirja!! Sivuille mahtuu monenlaista väritettävää ja tehtävää. Kirjan ovat tehneet Riitta Bergman/idyllicum ja piirroskuvat Katja Pulkkinen. Kirjan saatesanat innostavat kokeilemaan uusia tyylejä ja värejä. Eihän tiedä, vaikka joku värittäessä tullut idea siirtyisi ihan oikeaan sisustukseenkin :) Rohkeasti kokeilemaan!

Arvaapa olisiko niin paljon mukavampi alkaa värittämään kuin tarttua pääsykoeaineistoon huomista pääsykoetta varten? No tämä ilta vielä päntätään, huomenna väritetään :)

Vanha suola janottaa

Siinä se oli. Kauniin tumman ruskeana, harja hieman sekaisin, suuret ruskeat silmät tarkkaavaisena katsellen, korvia höristellen. Hieman arkaillen, mutta rauhallisena ihan kätteni ulottuvilla. Ensimmäinen kosketus samettiturpaan sai muistot juoksemaan mielessä. Minun omat samettiturpani, ikävä kulki läpi kuin sähköisku. Se tuoksu, se tunne, se lämpö mikä hevosesta tulee. Pitkästä aikaa ja ihan pienen hetken sain taas olla se heppatyttö, mitä taatusti olen aina.
En tiedä vielä edes tämän hepan nimeä, mutta tiedän että tulemme tutuksi. Saan vielä tilaisuuden tutustua häneen ja niihin muutamaan muuhun viereisellä laitumella. Nyt en ollut oikein varautunut tähän kohtaamiseen. En asianmukaisesti pukeutuen enkä oikein henkisestikään. Niin kovin kaipuu omia, kauan sitten olleita hevosia kohtaan iski. Ja ikävä koskettaa, hoitaa, rapsuttaa näitä ihania, isoja viisaita eläimiä. Tehdä tallitöitä, luoda sontaa, kantaa heiniä ja vettä. Totuus hevosen omistamisesta ei ole ihan niin ruusuinen kuin pikkutyttönä kuvittelee. Se on kovaa työtä, sitoutumista ja valtavaa vastuuta. Itse ostin ensimmäiseni kolmikymppisenä. Aikuisena, kun luuli tietävänsä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois kummankaan hevoseni kohdalta, itseasiassa olisin ottanut niitä päiviä enemmänkin, mutta olen kiitollinen kaikesta siitä mitä tuolloin opin. Jopa tyhjästä pankkitilistä :)

Onneksi tiedän, että pääsen uudelleen ja jälleen näiden ihanuuksien kanssa touhuamaan. Taidanpa ottaa myös tyttöseni mukaan. Samanlaisia heppahöperöitä ollaan kaikki :)

Hiljaisuus..

Pikkuinen tauko näyttää tulleen kirjoittamisessa, ihan huomaamatta. On vain ollut kaikkea muuta :) Päässä pyörii ideoita ja työn alla olevia blogijuttuja. Niitä siis tehdään ja toteutetaan, kun ehdin ja inspiraatiota on. Periaate on alusta lähtien ollut, että blogi kulkee muun elämän rinnalla. Ei ikinä, koskaan toisin päin :) Tämä on rakas harrastus, ei enempää eikä vähempää..

Palaillaan siis pian! Nautitaan sillä välin vaikka upeista ulkoiluilmoista ja talvilomasta, kenellä sitä onkaan. Meillä lomaillaan ensi viikolla.

Kaikki mikä kimaltaa..

Ihan mielettömän ihana ja kaunis aurinkoinen päivä ollut tänään. Sää houkutteli ulkoilemaan ja en olisi kyllä uskonut miten uskomattoman kaunis näky ulkona odotti. Kaikkialla kimalsi.
Uusi lumi oli timantteja täynnä ja puut, ne oli kuin koristeltu. Jäätyneitä vesipisaroita oksilla kuin niihin olisi aseteltu koristeita. Luonto tosin tekee tämän niin paljon kauniimmin. Oli pakko pysähtyä ihastelemaan ja kuvaamaan sitä näkyä. Valitettavasti kuviin ei kaikkea kimallusta saanut tallennettua, mutta kuten aiemmin kirjoitin (täällä), niin olen todella onnellinen siitä että voin nähdä tällaista kauneutta ympärilläni. Vaikka asiat tällä hetkellä on joltain osin hieman solmussa liittyen tuohon näköasiaan, niin voisivat ne olla huonomminkin. Minä näen ja yritän tallentaa näkemääni muillekin.
Ei nämä toki mitään luontokuvaaja tasoa ole :)

Voi kun se kaikki kimallus näkyisi..

Esteet on tehty ylitettäväksi!

Kukkasia

Saimme ystävältäni ihanan kukkakimpun onnittelukukiksi ja onhan niistä iloa. Kauniita katsella ja piristää kotia värikkyydellään. Pidän todella paljon kukkien kuvaamisesta. Olivatpa ne sitten maljakossa, purkissa tai luonnossa. Kukkakimpuista varsinkin on mukava ottaa kuvia muistoksi, kun ne ennen pitkää väistämättä kuihtuu pois. Niin tosin näyttää käyvän minun ruukkukukillenikin, tai tuolle yhdelle onnettomalle "juorulle". Liekö se tykännyt huonoa patterin lämmöstä, joka nyt pakkasten aikaan hehkui ikkunalaudan alta. Toivottavasti se sinnittelee hengissä, kuten on tehnyt tähänkin asti :)

Kukkien kuvaaminen ei suinkaan ole niin tylsää kuin äkkiseltään voisi ajatella. Päinvastoin yhdestäkin kukasta saa erilaisia kuvia, kun vaihtaa kuvakulmaa. Joten tästäkin kimpusta on otettu kuvia vähän joka kulmasta. Siinä on niin paljon kuvattavaa, erilaisia kukkia ja yksityiskohtia. Todella ihana kuvattavaksi. Ja kuten yleensä aina, ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kuvani on täysin käsittelemättömiä. Minusta varsinkin kukissa niiden kauneus riittää sellaisenaan :)

Talvista ulkoilua

Ihanaa, kun pakkaset viimein hellitti sellaiseen lukemiin, että pääsi ulkoilemaan. Vaikka kovin kauaa ei vieläkään voinut ulkona olla, koska viima oli aika tyly kasvoille. Muuten kyllä tarkeni, kun pukeutuu oikein ja lämpimästi. Minulla nuo poskipäät on arat kylmälle, kun kerran oikein kunnolla palellutin ne työmatkalla. Kiva oli silti käydä edes pikkumutka ulkona ja pitihän sitä muutama kuva napata samalla.

Ulkoilu ja lenkkeily on muutenkin itselle tärkeää ja selälle sopivaa liikuntaa. Saisi kyllä käydä enemmänkin kävelemässä. Selän kanssa kun saa jatkuvasti hakea sitä tapaa liikkua, minkä se kestää kipuilematta. Nyt kivut luultavasti laukaisi imurointi (yleeensä näin käy joka kerta) ja pari päivää on ollut melkoisen tuskaista. Siksikin oli kiva käydä liikkumassa ja verryttelemässä lihaksia, jotka tahtoo kipuilun vuoksi mennä ihan jumiin. Jos selän kanssa onkin välillä raskasta ja vähän mielikin maassa, niin kaunis talvinen luonto piristää ja saa ajatukset toisaalle :)

Henkilökohtaista

Tämän tekstin kirjoittaminen on mietityttänyt jo pitemmän aikaa. Onko tämän kertominen tarpeellista? Onko se liian henkilökohtaista kerrottavaksi? Onko minulla tarpeeksi rohkeutta?

Päätin sitten kirjoittaa ja miettiä sen jälkeen julkaisenko tekstiä nyt tai ollenkaan.. Se mitä ajatuksia teksti herättää tai on herättämättä, ei ole minun vallassani. Itselleni tämä asia on osa elämääni. Nimenomaan vain osa. Eikä se asia ole mikään salaisuus. Voin siitä kyllä puhua ja vastaan, jos kysytään. En vain halua, että se määrittää minua kokonaan. Sillä ensisijaisesti haluan olla vain minä :)

Minä pidän kuvaamisesta ja kuten blogissa on varmasti jo näkynyt, kuvaan myös paljon. Kuvien julkaisemisessa on vain itselle tullut jonkinmoinen kynnys. Tai otan kuvien laadusta ja valitsemisesta ehkä ihan turhaankin melkoisia paineita itselleni. Siihen on syynsä. Voisi kai syyttää puutteellista kuvauskalustoa (ja ihan aiheesta) ja kuvaajan osaamattomuutta, mutta näiden lisäksi minulla on synnynnäinen silmäsairaus. Minulla on siis normaalia heikompi näkö. Omalla kohdallani en siis tiedä, mitä "normaali näkö" edes tarkoittaa, olen elänyt tämän asian kanssa koko elämäni, yli 40 vuotta. Hyväksynyt, että on asioita, joita en näköni takia voi saavuttaa tai tehdä. Onneksi niitä ei kuitenkaan ole paljoa eikä mitään sellaista, että kokisin menettäneeni jotakin oleellista. Olen hyväksynyt itseni ja sairauteni. Olisikin aika kohtuutonta itseäni kohtaan olla hyväksymättä ja vaatia itseltään jotain mitä ei ole tai toivoisi olevansa. Ei minun elämäni kuitenkaan ole erilaisempaa kuin kenenkään toisenkaan naisena, äitinä, ihmisenä. Niin ainakin omasta mielestäni. Se, mitä joku toinen asiasta ajattelee, ei ole minun asiani eikä varsinkaan murheeni. Kuten ihan jokaisen ihmisen kohdalla, tiedän että minut hyväksytään sellaisena kuin olen, tai ollaan hyväksymättä. Eikä sillä asialla ole näköni kanssa toivon mukaan mitään tekemistä, vaan ratkaisevampaa lienee se millainen olen ihmisenä ja miten itse kohtelen muita.

Miten tämä asia liittyy sitten blogiin ja kuvaamiseen? Olen ottanut kuvien laadusta itselleni jonkin aivan älyttömän paineen. Olen pyytänyt muitakin tarkistamaan kuviani ennen niiden blogiin valitsemista ja julkaisemista. "Onko tämä kuva sinusta epätarkka? Onko tämä kuva hyvä?" Sillä itse välillä tutkin kuvia ja niiden tarkkuuksia ihan päänsärkyyn saakka. Vertaan kuvia muissa blogeissa oleviin, huolehdin ja murehdin niiden laatua varmasti liikaakin. Kuvat on kuitenkin se, mitä minä haluan kertoa näkemästäni. Ehkä vähän erilaisia, ehkä liian tavallisia, aina kuitenkin itseni näköisiä. Sitä mitä kuvaan ja julkaisen en halua muuttaa ja ehkä se ei lopulta ole mikään suurikaan murhe, jos kuviin tulee jokin hieman epätarkempi otos. Ehkä syy siihen miksi kirjoitin tämän, on kertoa että yritän parhaani ja haluan kovasti, että "tosissaan tekemisen"- meininki välittyisi myös teille lukijoille. Tämä kun on itselleni kuitenkin tärkeä ja mieluinen tapa ilmaista itseäni ja yksi mahdollisuus jakaa innostustani kuvaamiseen. Toki kuvaaminen olisi helpompaa, jos olisi kunnon kamera. Sellainen helppo ja luotettava apulainen, joka hoitaisi nuo tarkennukset yms. puolestani :) Mutta valitettavasti ei nyt ole mahdollista moiseen panostaa, joten näillä mennään. Monessakin mielessä.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin onnellinen siitä, että minulla on kyky ja mahdollisuus nähdä kauneutta ympärilläni. Nähdä asioita, jotka pysäyttää ja asioita, joita haluaa jakaa kuvien kautta.

22.11. Suurensin kuvat tähän tekstiin jälkikäteen. Päätin ensin, että en sitä edes tee, vaan annan tällä kertaa vain tekstin puhutella. Mutta menkööt! Vaikka sitten kaikkine epätarkkuuksineenkin :)

Talven tuntua

Perjantaina oli ilmassa ja maassakin jo hieman talven tuntua. Ihanan kirpakka pikkupakkanen ja luonto niin kauniisti kuurassa. Katselin ikkunasta kauniisti kuuraisia puita ja ajatuksena oli lähteä ulos kuvaamaan. Siinä vaiheessa kun ulos ehdin, oli kuura jo kadonnut puista ja osaksi jo maasta. Olin aikeissa poiketa kuvaamaan ennen kaupassakäyntiä, mutta edelleni polulle ehätti koiranulkoiluttaja ja en kehdannut lähteä kykkimään kuvaushommissa tuon ulkoilijan perään. :) Niinpä suuntasin suoraan kauppaan.

Mutta kaupasta tullessa en malttanut olla poikkeamatta metsään (vein toki ostokset ensin kotiin), silläkin uhalla että poluilla liikkuisi muitakin. Siellä minä sitten kykin ja kuvailin, kun yksi koiranulkoiluttaja katseli touhuani jotensakin ihmeissään ja varmaan huvittuneena. Minkäs teet kun kuvatuttaa. :)

Tätä kirjoittaessa yöllisen vesisateen jälkeen paistaa aurinko ja lämmintä on +7 astetta. Niin paljon mieluummin ottaisin ne kirpakat pakkaspäivät ja miksei jo saisi sataa ensilumenkin maahan. Toisaalta nyt olisi mitä parhain ilma kieputtaa kausivalot parvekkeen kaiteeseen valaisemaan tätä pimeyttä. Se homma on paljon mukavampi tehdä näin lauhassa säässä kuin sormet pakkasesta kohmeessa. Ja nehän ei ole mitkään jouluvalot, eihän?

Kun inspiraatio iskee..

Minulla on ollut jo jonkin aikaa ihan mahdoton inspiraatio ja innostus sisustamiseen. Minuun se näköjään iskee oikein isosti syksyllä, kevään sijasta. Olen jo melkein kyllästymiseen asti katsellut sisustuskuvia Instagramista ja Pinterestistä. Varsinkin noita norjalaisia sisustuksia on tullut katsottua ihan jo tosiaan liki kyllästymiseen saakka. Mutta miten ihmeessä kyllästymiseen saakka, jos sisustaminen ja kauniit kodit kiinnostaa? Varmaan siksi, että kuva toisensa jälkeen on samaa täydellisyyttä. Samat kalusteet, samat tuoksukynttilät, samat kirjat täydellisen suorassa pinossa pöydällä.. Välillä jo miettii, että eletäänkö näissä kodeissa ollenkaan pelkän asumisen sijaan. Samalla kun on katsellut kuvia sisustuksista, on myös haaveillut omasta kodista. Tai jos ei ihan omasta, niin kodista, jossa olisi edes pieni piha.

Olkkarin varasängyltä

Nykyiselläänhän asun tyttäreni kanssa kerrostalokolmiossa ja asunto on vuokrattu. Joka on kyllä tätä sisustusinnostusta ja mahdollisuuksia rajoittava tekijä. Kun mitään ei oikeastaan remontin muodossa saa tehdä, eikä oikein kannatakaan. Jos joskus poismuuttaessa pitäisi kaikki palauttaa entiselleen. Mutta JOS saisin täällä jotain tehdä, niin päivittäisin keittiötä hiukan enemmän tähän aikaan. Vaihtaisin vetimet kaappeihin, uusisin keittiöntasot ja ehkä maalaisin yhden seinän. Saman tekisin olkkarissa. Tällä hetkellä sisustaminen keskittyy lähinnä pieniin esineisiin ja yksityiskohtiin. Tyynyihin, kynttilöihin ja muihin esineisiin. Jotain pientä ja edullista, kun ei ole tarvetta uusia huonekaluja tai hankkia mitään. Tai olisihan sitä, mutta ehkä sitten sinne seuraavaan kotiin :)

Viime aikoina "suurin" projekti on ollut oman makuuhuoneeni sisustaminen. Kun vanhempi tyttäreni muutti kotoa pois, vapautui minulle toinen asunnon makuuhuoneista. Sitä ennen nukuin olohuoneessa ja tarvitsin oikeastaan vain sängyn. Nykyisessä huoneessa kaikki on "uutta" ja ei kuitenkaan ole. Vaan olen ostanut huoneeseeni leveämmän sängyn ja muut kalusteet käytettyinä. Ihan uutta on oikeastaan vain matto :) Koko sisustuksen budjetti lienee jotain 200€ tai hitusen yli. Minulle itselleni käytetyn tavaran ostaminen ei ole mikään mahdottomuus tai ehdoton ei, mutta mitään kierrätyslavoja tai vastaavia en sentään lähtisi koluamaan. Mutta miksi ostaa uutta, jos uutta vastaavan ja itselleen sopivan saa käytettynäkin? Tekeekö se tavarasta ja samalla kodistasi jotenkin arvottomamman? Minusta näin ei ole, mutta ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole asiaan sama näkemys, vaan käytetty on liki samaa kuin arvoton roju. Ainakin kärjistäen sanottuna. Ja sisustaminen tuollaisella budjetilla on naurettavaa, jopa säälittävää. Toivon kuitenkin, ettei näin ajattelevia ihmisiä todellisuudessa montaa löytyisi.

Kuvissa niitä pieniä juttuja makuuhuoneestani. Vielä kun saan sen hyllyn seinälle..

Koti on kuitenkin jokaiselle se tärkein paikka. Kodista tekee kodin ihan muut asiat kuin esineet tai ulkoiset puitteet. Se tuntuuko koti kodilta on enemmänkin tunne kuin täydellinen sisustus. Vaikka nämä vuokrakolmion seinät eivät ole reilun kahden vuoden aikana saanut minua kiintymään itseensä, niin tämä on kuitenkin koti. Täällä eletään ja asutaan kuten kodissa pitääkin. Siitä huolimatta, että mahdollisuudet toteuttaa itseään on rajalliset ja unelmoi jostain muusta, mutta onneksi jo ihan pienillä asioilla voi kotia ja omaa mieltä piristää.

(Kirjoitin tähän ihan erilaisen lopetuksen, jossa sisustamisesta päästiin jo siihen, että mitä jos koti ei olekaan koti. Se turvallisin paikka. Tai ihan noin syviin vesiin en sukeltanut, muuten kirjoittamisesta ei tulisi loppua ollenkaan. Mutta kappas, teksti hävisi jonnekin. En sitten jaksanut kirjoittaa kaikkea uusiksi.)

Loppukevennykseksi muutama haavekuva Pinterestin sisustusjuttuja- kansiosta. Jos olisi mahdollisuus ja rajaton budjetti, niin koti olisi ehkä jotain tällaista. Tai sitten ei. Naisena kun saa muuttaa mieltään ja sisustusta :)

Kerro se kuvin

Niin paljon kuin tykkäänkin kirjoittaa asioita, niin yhtä lailla tykkään kuvata asioita ja tapahtumia. Ikuistaa kuviin jotain kaunista tai hetkiä, joita haluan muistella myöhemmin palaamalla hetkeen kuvan kautta. Se on kuitenkin enemmän kuin vain pelkkä muisto, mieleen tallennettu kuva tai tunne hetkestä. Kuvassa saa enemmän, tai ne molemmat.

Minulla ei ole kuvaamiseen mitään sen kummenpaa kuin kännykän kamera. Siinä helppous kyllä menee laadun edelle. Oikealla kameralla kuvattaessa kuvien laatu on luonnollisesti ihan jotain muuta kuin kännykkäkameran heppoinen räpsäisy, jossa tarkkuus, valoitus, pikselit ja muut hienot ominaisuudet ei vaan aina riitä. Mutta toisaalta se helppous, kun kuvaaminen on mahdollista missä ja milloin vain kovin pienin kantamuksin. Ja tokihan tämä on myös taidoista kiinni. Kameran kanssa minulla menisi jo pelkän tekniikan opetteluun jokunen hetki ja luultavasti ihan jokusen kerran hermotkin :) Ei sillä, etteikö kunnollinen kamera olisi ollut jo vuosia haaveissa. Se vain on sellainen sijoitus, että aina jokin muu on ollut tärkeämpi.

Mutta pidemmittä puheitta niihin kuviin, ilman sanoja ja selityksiä.