sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Talven tuntua

Perjantaina oli ilmassa ja maassakin jo hieman talven tuntua. Ihanan kirpakka pikkupakkanen ja luonto niin kauniisti kuurassa. Katselin ikkunasta kauniisti kuuraisia puita ja ajatuksena oli lähteä ulos kuvaamaan. Siinä vaiheessa kun ulos ehdin, oli kuura jo kadonnut puista ja osaksi jo maasta. Olin aikeissa poiketa kuvaamaan ennen kaupassakäyntiä, mutta edelleni polulle ehätti koiranulkoiluttaja ja en kehdannut lähteä kykkimään kuvaushommissa tuon ulkoilijan perään. :) Niinpä suuntasin suoraan kauppaan.

Mutta kaupasta tullessa en malttanut olla poikkeamatta metsään (vein toki ostokset ensin kotiin), silläkin uhalla että poluilla liikkuisi muitakin. Siellä minä sitten kykin ja kuvailin, kun yksi koiranulkoiluttaja katseli touhuani jotensakin ihmeissään ja varmaan huvittuneena. Minkäs teet kun kuvatuttaa. :)


Tätä kirjoittaessa yöllisen vesisateen jälkeen paistaa aurinko ja lämmintä on +7 astetta. Niin paljon mieluummin ottaisin ne kirpakat pakkaspäivät ja miksei jo saisi sataa ensilumenkin maahan. Toisaalta nyt olisi mitä parhain ilma kieputtaa kausivalot parvekkeen kaiteeseen valaisemaan tätä pimeyttä. Se homma on paljon mukavampi tehdä näin lauhassa säässä kuin sormet pakkasesta kohmeessa. Ja nehän ei ole mitkään jouluvalot, eihän?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti