sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Valoa pimeyteen

Tänään se sitten tapahtui. Laitoin parvekkeelle kausivalot. En millään suostu ajattelemaan noita led-pampuloita vain jouluvaloina. Mitä ne ei siis olekaan. Facebook-historian mukaan olen asetellut valot parvekkeelle myös vuosi sitten tänään. Minä kun ajattelin, että olen joka vuosi vain hätäisempi noiden valojen kanssa, mutta ei sentään, ihan tutussa aikataulussa tässä mennään. Vuosi sitten leivoin tänä päivänä myös ensimmäiset tortut, mutta niiden leipominen nyt jää tuonnemmaksi. Ehkä ensi viikonloppuna :) Kunhan saan kunnialla loppuun tämän makean katkaisuhoitoni, vaikka taisin jo katkaista hoitokuurin. Tunnustan rehellisesti mutustaneeni kaksi palaa tummaa suklaata kahvin kera. Hurjaa revittelyä heti alkuunsa :)

Keittiöön laiton rakkaan ystäväni tekemän valokranssin jo jokin aika sitten. Muut jouluvalot säästän hieman tuonnemmaksi, vaikka kieltämättä ikkunatähteä tuli kyllä jo vaatehuoneessa hipelöityä. Mutta ei sentään vielä, vaikka pihapiirissä näkyy ikkunoilla jo kynttelikköjäkin. Todellisia jouluihmisiä. Vaikka kyllä tämä pimeys tarvitsee valoa ja mikä sen ihanampaa kuin kausi- tai jouluvalojen lämmin, pehmeä hehku pimeyttä vastaan. Onneksi voi polttaa tuikkuja ja kynttilöitä. Niiden valossa alkoi tämäkin päivä eikä olekaan ollenkaan hassumpi aloitus päivälle :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti