tiistai 24. toukokuuta 2016

Stressi-iho vai stressi ihosta?



Minulla on hankala iho. Tuntuu, että mikään tai mitkään konstit, keinot taikka aineet ei saa ihoani kuntoon. Puhun nyt kasvojen ihosta. Vartalon kanssa on suht hyvin, mitä nyt talvella kuivaan kuin korppu, mutta sen asian kanssa pärjää. Kasvojen ihon kanssa päinvastoin lyön päätäni seinään. Onneksi en sentään kirjaimellisesti, mutta muuten kyllä ja lujaa. Olen kokeillut vaikka ja mitä tässä vuosien varrella ja nykyään olen todella arka ostamaan mitään, varsinkaan hintavampaa tuotetta, koska ei voi ikinä tietää miten ihoni reagoi. Hoitolassa en ole ihoani hoidattunut pitkiin, pitkiin aikoihin. Se on sellaista luksusta, josta luopuu kaiken muun mennessä edelle.

Olen kokeillut erilaisia puhdistustuotteitakin laidasta laitaan ja nimenomaan eri ihotyypeille tarkoitettuja, mutta aina ihoni ikään kuin palaa entiseen. Kuivuuteen taipuvainen ja herkästi reagoiva ihoni on aina ollut, siksi esimerkiksi rasvoittuvalle iholle tarkoitetut aineet ovat usein ihan liian voimakkaita iholleni. Ihossani on siis myös ärsyttävää pientä näppylää, joka ei tunnu häviävän millään konstilla. Tätä on etenkin otsan alueella ja ihan ympäri vuoden, kesä ehkä jopa pahentaa ihoni kuntoa. Voisi kyllä luulla asian olevan ihan toisinpäin. Mistään aknesta ja suuremmista epäpuhtauksista en ole koskaan kärsinyt. Mitä nyt ne muutamat näppyset tiettyyn aikaan kuukaudesta :)

Olen suosiolla siirtynyt käyttämään lähes kokonaan herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita ja kasvovoiteissa hajuttomuus on iso plussa. Niin paljon kuin tuoksuista pidänkin, niin kasvovoiteissa en. Kuorintoja ja naamioita käytän todella vähän, turhankin vähän. Kuorinnat on yleensä saanut ihoni ärsyyntymään entisestään ja olinkin positiivisesti yllättänyt, kun sain Favoran Kirkastavan kuorintavoiteen testiin (facebookin kautta). Ihoni ei nimittäin ole tämän kuorinnan jäljiltä kirkuvan punainen ja kirveltävä, vaan ihanan pehmeä ja puhtaan oloinen. Uskallan siis käyttää ja jää käyttöön. Kerta viikossa riittänee kuorinnan kanssa, vaikka otsaa olisi niin kiva jynssätä useammastikin.


Koska ihoni näyttää taas stressaavan jostain normaalia enemmän, tai sitten stressaan ihan koko nainen, niin ostin myös uudet puhdistustuotteet. Tällä kertaa yritän ottaa varman päälle ja antaa iholle hellää hoivaa Lumenen herkän ihon tuotteilla. Nämä ovat ennestään tuttuja ja hyväksi havaittuja.


Alkaa tosiaan olla mitta täynnä tämän ihoni kanssa, kun on vuosi toisensa jälkeen odottanut aikaa, jolloin saisi kauniin ja hehkeän aikuisen naisen hipiän tämän juonittelevan sijaan :) Otan mielelläni hyviä vinkkejä ihonhoitoon liittyen vastaan.



6 kommenttia:

  1. Minulla ei ole muuta vinkkiä kuin, että syö monipuolisesti ja muista juoda vettä päivän aikana. Oriflamen tuotteet ovat olleet minulle sopivia ja koskaan ei ole enää ollut ongelmia kuivuuden tai pintakuivuuden kanssa. Oletko koklannut Oriflamen tuotteita? Jos haluat koklata, minun kautta voi tilata niitä. Kivaa viikkoa Sanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokavaliokaan ei ole suuremmin auttanut ja veden juonti on jo vuosien rutiini. Toki näissä voi aina petrata.
      Oriflamen tuotteet on tuttuja. Olen niitä itsekin vähinsä myynyt ja käyttänyt. Ihan hyviä tuotteita ovat. Täytyykin vilkaista nykyistä valikoimaa :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin ❤

      Poista
  2. Vinkkejä en osaa antaa. Olen kyllä niin tuurilla käyvä ihon hoidossa, että oikein hävettää. Mutta tuota Favoran kirjastavaa kuorintaa tekisi mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tuota Favoran kuorintaa. Itse tykästyin siihen ihan tosissaan jo siitäkin syystä, että iho ei reagoinut siihen ei toivotulla tavalla.

      Poista
  3. Veden juonnin nimeen (2-3L) minäkin vannon. Viime kesänä aloitin käyttämään ME-sarjan luonnonkosmetiikkaa.Sen jälkeen iho on todella hyvässä kunnossa ja ihohuokoset huomattavasti pienemmät. Valitsemasi tuote on myös varmasti hyvä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden juonti on tärkeää, mutta senkään hyöty ei ole juuri kasvoissa näkynyt. Tämä on kyllä sellainen murheenkryyni..
      Ehkä en ole vain löytänyt vielä(kään) oikeita tuotteita :)

      Poista