sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ainolan puisto



Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa yhdessä Oulun kauneimmista puistoista eli Ainolan puistossa. Ainolan puisto on vain pienen kävelymatkan päässä keskustasta ja todella näin kesäaikaan käymisen väärti. Sellainen oululaisten olohuone torirannan lisäksi. Ainolaan voi retkeillä koko perheellä, lähteä piknikille kaveriporukalla tai nauttia Kahvila Kiikussa kahvit leivonnaisten kera. Puistossa kävely jo itsessään on pieni elämys. Ottaa vaikka hetki aikaa ihan itselle ja omille ajatuksilleen..
Voit istahtaa puiston penkille kuuntelemaan linnun laulua, katselemaan ihanaa vihreyttä tai sorsien touhuja. Myös kukkasia löytyy, mutta itse pidän erityisesti puiston luonnonmukaisesta ilmeestä. Tätä luonnonmukaisuutta löytyy erityisesti puiston Oulujoen puoleisen laidan poluilta. Ihan jokirantaankin pääsee polkuja pitkin.


On todella kiva katsella kotikaupunkiaan ikään kuin turistin silmin. Löytää kauniita paikkoja, käydä ihan uusissa paikoissa ja katsella tuttuja paikkoja uusin silmin.. Viime kesänä kävin ensimmäisen kerran Turkansaaren ulkomuseossa. Ihana paikka sekin ja tuskin jäi ainoaksi kerraksi viime kesän vierailu. Voisin esitellä museon ihan omassa postauksessa.

Puistoilun jälkeen kävimme jäätelöllä Tähtijätskissä. En ole käynytkään aikaisemmin ja voi hyvä tavaton!! Aivan uskomattoman hyvää, itsetehtyä jäätelöä. Käy ihmeessä herkuttelemassa, jos tulet Ouluun tai asut täällä (päin). Niin hyvää pistaasijäätelöä en ole Suomen rajojen sisäpuolella vielä saanutkaan :) Ja toinen herkullinen pallero jäätelöä oli mangoa.


Sitten kuvia kauniista Ainolan puistosta. Kuvat ei valitettavasti riitä kertomaan puiston koko tunnelmaa kun linnunlaulu, auringon lämpö ja kesäiset tuoksut jää puuttumaan. Ne vain täytyy kokea itse.




















2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia Ainolan puistosta! Ja voi että oon itsekin aikonut jo piiitkään Tähtijätskiä maistaa, vaan ei tässä oo saanut aikaiseksi! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainolan puistossa riittää kuvattavaa :) Ihana paikka!
      Suosittelen kyllä lämpimästi maistamaan Tähtijätskin jäätelöitä. Ihanat aidot maut ja hieman erilaisia makuja kuin perus mansikka ja suklaa.

      Poista