lauantai 11. marraskuuta 2017

Lähemmäksi luontoa

Olen jo pitkään suunnitellut ostavani jotain luonnonkosmetiikan puolelta kokeiluun. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa kovasti ja ajatus siitä, että suurin osa tuotteiden valmistuksessa käytetyistä aineista on luonnonmukaisia ja/tai luomua, houkutteli kokeilemaan. Ihoni vain on hieman ronkelimpaa sorttia ja suuria summia en halunnut tuotteisiin laittaa, koska en voinut olla varma pystynkö tuotteita lopulta käyttämään. Mitään sen ihmeellisempiä tai suurempia ekotekoja tähän kiinnostukseen luonnonkosmetiikkaa kohtaan ei liity. Edelleen käytän tuotteita sillä periaatteella mikä itselle sopii, niin sitä käytän. Toki olen kiinnostunut ihan kaikessa siitä mitä tuote sisältää.
 
  



Onneksi löysin Sokokselta edullisen ja mielenkiintoisen luonnonkosmetiikka-sarja Organic Shop, Kyseessä virolainen, tai no ehkä paremminkin venäläinen, kosmetiikkasarja. Tuotteet on edullisia ja helposti lähestyttäviä päivittäiseen käyttöön tarkoitettuja perustuotteita. Hinnat tuotteilla on liki kaikilla alle 10€, suurimmalla osalla jopa alle 6€. Varsinkin sarjan vartalokuorinnat ovat saaneet ylistystä ja eikä suotta. Näistä sertifionneista en sen enempää ala kirjoittamaan, vaan esittelen tuotteet, jotka itselläni tarttui mukaan ja kokeiluun.

Ostin nykyisin hyvinkin haasteellisille hiuksilleni kokeiluun Volume-sarjasta tuuheuttavan shampoon ja hoitoaineen. Shampoo on ihanasti vaahtoava ja todella hyvin pesevä. Hiuksista tulee puhtaan tuntuiset ilman, että ne olisivat ihan mahdoton takkukasa. Hoitoaine on pullossa melkoisen jämäkkää ainetta, mutta muuttuu hiuksiin laitettaessa vähän kevyempää ja juoksevampaan muotoon. Hoitavuus tässä ihan ok ja olisi varmasti todella hyvä ja riittävä, jos latvoissani ei olisi enää vaalennuksen jämät. Pesun jälkeen käytänkin latvoille vielä hiuksiin jätettäviä hoitotuotteita muilta merkeiltä. Tuoksu näissä hiustuotteissa on hieman yrttinen, sellainen tyypillinen luonnonkosmetiikalle, mutta ei ollenkaan häiritsevästi. Tuoksussa on varmaankin borago-öljyä ja selvästi myös santelipuuta. Ainoa miinus tuotteille tulee korkista, joka on tavallinen kierrekorkki. Varsinkin hoitiksen kohdalla aineen saaminen pullosta ja sopivassa määrin on hieman haastavaa ja vaikuttaa kyllä käyttömukavuuteen.


 

 

 

Ostin sarjasta myös suihkugeelin. Suihkugeeli on ehkä helpoimpia tuotteita ottaa kokeiluun, koska sen kohdalla harvemmin voi mennä ihan metsään. Eikä mennyt nytkään, vaan suihkugeeli on ihanan raikas tuoksultaan mandariinin ja mangon yhdistelmä. Pesee nätisti ihoa kuivattamatta. Sarjassa on muitakin vaihtoehtoja ja taatusti tulen kokeilemaan niitäkin. Suihkugeelipullossa on fiksusti pumppumekanismi ja ajattelinkin, että säästän pumppumekanismin suihkugeelin loputtua ja siirrän sen shampoo- tai hoitispulloihin. Koko kun täsmää näissä pulloissa. Tuotetta on pulloissa 280ml.


  

 

Ehkä ihanin tuote tuoksultaan ja ulkonäöltään on ostamani mango-vartalokuorinta. Tuotteessa on niin herkullinen mangon tuoksu ja väri, että voisin melkein syödä tätä. Houkutus maistaa on todellakin melkoinen. Kuorinta tapahtuu tuotteessa olevien sokerien avulla ja sen mitä olen tuotetta käsille jo testannut (säästellyt kuvausta varten siistimpänä), niin iho jää ihan silkinpehmeäksi. Silkkaa rakkautta. Ihan jo mangon takia. Tässä tuotteessa luonnonmukaisten aineiden pitoisuus on huikeat 99,54%. Riittää minulle reippaasti, kun teen tätä tutkimusmatkaani luonnonkosmetiikan pariin. Ainakaan näiden tuotteiden kanssa ei ole tullut pettymyksiä ja uskallan suositella muillekin näihin tutustumista. Pienikin askel luonnollisempaan suuntaan kosmetiikan kanssa ei varmasti tee pahaa kellekään :)


 

 

Laitan vielä linkin Organic Shopin nettisivuille, joista löytyy tarkemmat tiedot tuotevalikoimasta, tuotteiden sertifikaateista ja jälleenmyyjät.

www.organicshop.fi


2 kommenttia:

  1. Hei! Kuvat kadonneet postauksesta. Itsellä tulee käytettyä Oriflamen kosmetiikkaa, jotka ovat myös luonnon tuotteita :) Tykkään niistä myös. Ihanaa päivää Sanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kyllä näkyy kuvatkin. Outoa!!
      Mukavaa päivää ja jo viikonloppuakin! ❤

      Poista