sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Täällähän minä...

Onpas tässä hurahtanut aikaa sitten viimeisimmän kirjoituksen. Blogi on kyllä pyörinyt mielessä enemmän ja vähemmän koko ajan ja kokonaan tämän blogin lopettaminenkin oli hetkittäin mielessä. Aiheita kirjoittaa kyllä olisi, osa hyvinkin henkilökohtaisia, mutta jotenkin se toteutus on sitten jäänyt. Varsinkin kovin henkilökohtaisten asioiden ja omien mielipiteiden kanssa on tullut varovaiseksi. Ihan siitä syystä, että negatiivinen kommentointi ja epäkunnioittava nettikäytös tuntuu olevan tätä päivää. Valitettavasti niin. Olen toistaiseksi säästynyt kaikelta ikävältä ja toivon niin olevan jatkossakin. Kovin surullinen oli tänäänkin lukemani Sanna Ukkolan "Kuoliaaksi kiusatut"- teksti. Laittaa miettimään..




Mutta nyt syvistä vesistä vähän iloisempaan. Mitä siis olen puuhaillut tässä välissä?? Käynyt töissä ja opiskellut. Viettänyt ihan tavallista arkea ja elämää. Kovin erityistä kirjoittamista niistä ei irtoa :) Aikaa olen kyllä tuhlannut haaveilemalla ja jopa suunnittelemalla iloisia, h-kurjaimella alkavia juhlia. Kaapit on täynnä facekirppiksiltä keräämiäni ja netistä tilattuja juhlatarvikkeita. Koristeluun ja kattaukseen. Aivan ihanaa hurahtaa johonkin tällaiseen ja täysin "turhaa", kun juhlapäiväkin on päättämättä :) Kävin elämäni ensimmäistä kertaa häämessuillakin rakkaan ystäväni kanssa. Eipä siellä tungoksessa ihmeitä nähnyt tai saanut messuilta irti, mutta kokemuksena kuitenkin hyvinkin positiivisen puolelle. 



Näitä elämän isoja asioita on myös toukokuussa siintävä muutto. Ihan kiva tällä lailla vuoden välein lyödä asunto pakettiin ja muuttaa. No ei ole, mutta ilman tätä pikkuprojektia ei omasta pikkupihasta tarvi kuin haaveilla. Nyt haavetta toteutetaan. Taidan kirjoitella tästä enemmän tuonnempana, kun mitä ilmeisemmin herätän blogin henkiin talviunien jälkeen. Tai ehkä se on vain minun heräämistäni pimeän talven jäljiltä. Kun auringonvalo lisääntyy ja paljastaa likaiset ikkunat :) Joka keväinen piristys..

Mutta nyt syömään ja jatkamaan sunnuntai-illan viettoa. Siihenhän kuuluu tietysti TTK:n katsominen. Lupaan palata piakkoin. Nyt tauko ei veny kuukausiin, lupaan sen.


2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Viime kesänä itsellä oli tuo lopettaminen todellakin mielessä ja pidin pitkän tauon. Muuten kyllä tykkään tästä harrastuksesta mutta aika ei tahdo millään riittää. Ja mitä tulee somekiusaamiseen niin..... liikaa kirosanoja mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain tuli tätä taukoa. Ehkä se oli paikallaan ja kun omaksi iloksi tekee, niin ei ole kuin itselleen tilivelvollinen :)

      Poista