Mikä minusta tulee isona??

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Kehtaanko kirjoittaa, onko tässä jotain noloa tai hävettävää. Mutta minusta tuntuu kuitenkin kovasti siltä, että haluan purkaa ajatuksiani kirjoittamalla. Olen käynyt tässä vähän ajan sisään kaksi kertaa lääkärissä. Mistään akuutista tai sairastumisesta ei ole kyse, vaan työkyvyn arvioinnista. Tämä on juuri se mikä itseä mietitytti, onko noloa tai hävettävää myöntää, että tähän on tultu. Oikeasti ei varmasti niin ole. Kyse on näkökyvyn ja selän aiheuttamista rajoitteista ajatellen nykyistä koulutustani vastaavaa työtä sairaanhoitajana tai sitten vaihtoehtoisesti lasten parissa. Kumpaakin työtä olen tehnyt ja tykkään molemmista.
Mutta rajoitteet on olemassa ja niiden mukaan on elettävä. Perinnöllisen silmäsairauden kanssa olen elänyt koko ikäni ja se mitä selän kanssa sattui jokin vuosi taaksepäin, se vain tapahtui. Yllättäen ja varoittamatta ja sillekään ei mahda enää näin jälkikäteen mitään eikä voinut siinä tilanteessakaan, kun kyse on työtapaturmasta. Olisi siis ihan turhaa energiansa tuhlausta vihoitella tai katkeroitua. Asioiden kanssa on opittava elämään ja tehtävä muutoksia, jotta haitat voisi minimoida. Niitä muutoksia on nyt lähdetty hakemaan.

Toki olen huolissani tulevasta. Mistä ja millä tavoin löydän kykyjäni ja voimavarojani vastaavaa työtä? Onko uudelleenkoulutus ainoa mahdollisuus? Haluaisin löytää mielekkään työn, jossa voisin hyödyntää niitä ominaisuuksia ja vahvuuksia, jotka tekevät minusta hyvän sairaanhoitajan. Sillä puutteistani huolimatta minä olin ja olen mielestäni hyvä hoitaja. Sen lienee saa sanoa olematta suomalaisittain liian ylpeä itsestään :) Minä olen hoivaaja- tyyppi. Olipa kyse sitten elämän alkutaipaleella olevista lapsista tai jo siellä elämänkaaren loppupuolella olevista vanhuksista. Heidän parissaanhan olen suurimman osan työhistoriastani tehnyt. Nyt vain on niin, että selkä ei todennäköisesti tule kestämään enää kovaa fyysistä kuormitusta ja toisaalta taas näkö aiheuttaa omat rajoitteensa. Enkä tahdo tehdä työtä, jossa olen sekä fyysisesti että henkisesti äärirajoilla. Henkisellä tarkoitan sitä vastuuta ja turvallisuutta, mikä hoitotyössä on taattava ja mihin on kyettävä kaikessa tekemisessään. En halua olla rasite työyhteisössä rajoituksieni kanssa, mutta toisaalta koen että minulle sopivassa työssä minulla olisi vielä paljon annettavaa. Ilman muuta on itselleni selvää, että työelämään haluan. Mikään muu vaihtoehto ei tunnu mielekkäältä enkä niitä edes mieti. Nyt on vain löydettävä ne keinot ja oikea polku löytää se oma juttu.

On ollut puhetta ammatillisesta kuntoutuksesta, lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja uudelleen kouluttautumisesta. Voit ehkä kuvitella, että tällaisten asioiden pähkäileminen ei ole ihan niin kevyttä kauraa kuin päivän kauppalistan miettiminen. Sen verran on jo tuota ikääkin, että kovin moneen hutisuunnitelmaan ei ole enää varaa. Tällä hetkelläkin minun pitäisi varmaan lukea amkin pääsykokeisiin, mutta kirjoitan tätä. Niin paljon nuo ajatukset pyörii päässä ja milloinpa muulloin erityisesti, kun yöllä herätessä. Nämä on minulle isoja asioita. Vaikka tiedän, että ihmiset vaihtaa alaa ihan "huvikseenkin". Kouluttautuu uudelleen, vaihtaa työpaikkaa kun työ ei ole mielekästä tai se loppuu. Syitä on monia. Siksi en todellakaan ole ainutlaatuisessa tilanteessa ja en ainoa kuka joutuu pohtimaan ihan samoja asioita. Mutta kun on kyse omasta elämästä, niin se on jokaiselle ainutlaatuista ja asiat tulee lähelle, henkilökohtaisiksi.
Kyllähän näitä asioita on käynyt läpi jo aikaisemminkin. Kokeillut palata töihin ja etsinyt sopivaa työtä koko ajan. Mutta kun sai lääkärin lausunnon paperilla eteensä, niin kyllähän se veti hetkeksi mielen matalaksi. Mutta nyt on sen aika, että alkaa toimia. Lähettää hakemuksia eri tahoihin, hakea kuntoutusta ja tehdä suunnitelmia. Jokainen päivä on toivottavasti eteenpäin.
Onneksi minulla on ihania läheisiä ja rakkaita ihmisiä, joille saa puhua ja jotka tietävät tilanteen. Heille riittää se mitä olen. Onneksi elämä muuten on hyvällä mallilla. Tästä kaikesta saa valtavasti voimaa itselle kohdata ne vähän heikoimmatkin hetket.

Ja siitä, että uskalsin ja sain kirjoittaa tämän kaiken ❤️
(Netti toimii puhelimen avulla :) )

Elämä ihanasti sekaisin

Paljon mietittävää, muutoksen mahdollisuuksia ja tärkeitä päätöksiä. Kaikesta tästä on muodostunut viime aikoina niin paljon pohdittavaa, että tällaiset kevyenmät jutut kuin blogin kirjoittaminen väistämättä siirtyy taustalle. Toisaalta taas on kivaa vaihtelua paneutua ihan muihin juttuihin. Varsinkin kun vielä keskeneräisiin asioihin tietää ratkaisujen löytyvän, kun niiden aika on. Näistä asioista kirjoitan tänne sitten sen, minkä katson tarpeelliseksi. Valitettavasti on asioita, joita haluaa jakaa vain läheisimpien kanssa.

Ajatuksia on ollut tällä viikolla upeat mahdollisuudet tuulettaa ulkona nauttien keväisestä auringonpaisteesta ja tietysti aina voi leipoa. Rentouttavaa ja maukasta, samalla kertaa :)

Uuteen viikkoon

Vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että flunssa alkaa olla ohitse. Tänään en ole enää mittaria kainaloon laittanut. Olo tuntuu suht normaalilta, joten luotetaan siihen. Johan tuota olikin kerrakseen :)
Viikonloppu meni aika lailla kotosalla sairastaen ja toipuessa. Kaupassa sentään käväisin jo eilen ja olo oli kuin olisi tehnyt rankemman urheilusuorituksen. Tylsäähän se tuo sairastamnen on. Lauantaiaamuna laitoin ihan omaksi iloksi vähän paremman aamupalan. Ei croissantit sentään kuulu ihan jokaiseen aamuun, harvinaista herkkua :) Kun taas ilman kahvia ei päivä käynnisty laisinkaan. Mitään kovin tarkkaan rajattua ruokavalio minulla ei tällä hetkellä ole. Voisi varmaan olla tarkempikin siitä mitä suuhunsa laittaa, mutta mihinkään äärimmäisyyksiin en lähde. Olen sitä mieltä, ettei painonpudottaminenkaaan vaadi mitään kohtuuttomia. Ylimääräiset herkut ja turhat energianlähteet kun karsii pois, niin pääsee jo hyvään alkuun. Mutta nyt ei ollut tarkoitus kirjoittaa ruokavaliosta ja kuvitus tulee sisältämään myös niitä "turhia energianlähteitä" :)

Tänään törmäsin netissä erääseen koulutukseen, joka on oikeasti ollut haaveissani jo sairaanhoitaja- opinnoista lähtien. Opintojen aikana yhdessä harjoittelussa keskustelin yhden hoitajan kanssa, joka oli opiskellut seksuaaliterapeutiksi. Aika harvinainen koulutus vielä tuohon maailman aikaan (yli 20 vuotta sitten), mutta jo siinä hetkessä sen keskustelun aikana minussa heräsi suunnaton kiinnostus kyseistä koulutusta ja työtä kohtaan. Toivottavasti kukaan lukijoista ei nyt ajattele, että mitä hullua.. Ketä tuollainen voi kiinnostaa ja mikä ihme sellainen koulutus on? Mitä sillä tekee? Tai oikeastaan kyllä näitä kysymyksiä saa herätä. Eri asia vain on mitä niiden kysymysten takana on. Paheksunta ja vähättely on asioita, joita ei enää tässä ajassa toivoisi ajatuksissa heräävän. Seksuaalisuus on kuitenkin osa elämää ja ihmisyyttä meillä jokaisella. Eikä seksuaalisuus ole sama kuin seksi. Tarviiko tätä nyt selitellä enempää? Olen ihan avoimesti puhunut näistä haaveistani opiskella ja joskus, harvemmin onneksi, on asiaa tarvinnut selitellä tai puolustella. Enkä oikeastaan halua tehdä sitä nytkään :)

Seuraa sydäntäsi..

Joka tapauksessa Oulussa alkaisi toukokuussa ensimmäinen osa opinnoista kohti terapeutin tutkintoa ja olin asiasta melkoisen innoissani, mutta.. Se mokoma MUTTA aina. Koulutus on maksullinen ja koko tutkinto tulisi maksamaan useita tuhansia euroja. Ensimmäinen osakin jo yli 2000€. Valitettavasti minulla ei ole moisia rahoja laittaa opintoihin ja kuten tähänkin asti, niin haaveeksi taitaa jäädä tälläkin kertaa. Iso harmitus. Näitä opiskelu- ja työjuttuja on viime aikoina tullut mietittyä aika tavalla. Jotain uutta suuntaa täytyy hakea. Onneksi tähän pohdintaan on luvassa apua hieman tuonnempana.

Viikonloppuna luonto oli niin kauniisti kuorrutettu.

Sellaisia mietteitä tähän maanantaihin. Voisin tietysti samalla kertoa senkin faktan itsestäni, että arkeologia on myös yksi minua aina kiehtoneista asioista ja opiskelumahdollisuuksia on aikoinaan mietitty kovasti. Mitähän vielä paljastaisin itsestäni? Jos jätetään seuraavaan kertaan. Tästä tuli nyt muutenkin melkoinen sillisalaatti. Croissanteista terapiaan :)

Asuntomietteitä

Kummasta nyt kirjoittaisi, asunnosta vai kodista? Ensisijaisesti ajatuksissa lienee asunto, josta tulee koti. Uusi koti on ollut ajatuksissa jo jonkin aikaa. Pitäisi siis löytää asunto, joka tuntuu kodilta heti alkuunsa. Toiveajattelua ehkä, mutta haluan pitää tästä ajatuksesta kiinni. Tässä on niin monta muuttujaa, niin kuin varmaan yleensä on, että pieniin ja ehkä suurempiinkin kompromisseihin täytyy uuden kodin etsimisessä olla varautunut ja valmis niitä tekemään. Onneksi on sentään jotain suuntia siitä, mitä ei ainakaan ole hakemassa. Tässä kohtaa on lienee hyvä todeta, että vannomatta paras. Omistusasunto nyt ainakin on ensimmäisenä poissuljettu vaihtoehto, monesta syystä. Elämäntilanteen vuoksi ja syystä, ettei ajatus asuntolainasta enää tällä iällä ole mitenkään houkutteleva. Toinen lienee se, ettei halua muuttaa kerrostalokolmiosta kerrostalokolmioon.

Mitä sitten jää jäljelle? Periaatteessa paljonkin mahdollisuuksia ja sitten toisaalta taas tuntuu, ettei juuri mitään. Oman pienen pihan kaipuu saa katseet suuntaamaan rivitalo-  ja luhtitaloasuntoihin, joissa omaa pihaa olisi. Luhtitalossa ensisijaisesti vain tietysti ne alakerran asunnot. Sitten vaihtoehtoisesti vuokra- tai omistusoikeusasunnot. Asunnon kokokin mietityttää, kolmio vai neliö. Neliö on ehkä se ykkösvaihtoehto. Miksi sitten ylipäätään on päätynyt miettimään muuttamista, kun nykyinen asunto on tilava kolmio kahdelle? Sehän tässä onkin se ihana, positiivinen uuden elämäntilanteen mukana tuoma muutos, joka on laittanut haaveita toteuttamaan. Onneksi ei kiireen kanssa, vaan on aikaa rauhassa etsiä sitä sopivinta asuntoa, joka on kaikille sitten koti. Ei vain paikka missä asua.

Niin mukavasta asiasta asiasta kuin onkin kyse, niin paljon on ajatuksia ja miettimistä. Erilaisten toiveiden ja näkemysten yhteensovittamista ja käytännön seikkojen huomioonottamista. Ihanaa, mutta ei ihan helppoa. Enkä tarkoita sitä negatiivisella tavalla, mutta isosta muutoksesta on kyse. Varmaan joskus saman läpikäyneet tietää, millaisia asioita täällä pohditaan. Ja kukapa meistä ei olisi joskus muuttanut, syystä taikka toisesta:) Kodilla on niin suuri merkitys, se on paljon muuta kuin seinät ympärillä, niin eipä ihme että asiaan suhtautuu sekä tunteella että järjellä. Jälkimmäistä toivoisi tietysti olevan itselläkin enemmän mukana :) Ajatuksissahan on jo ehtinyt uutta kotia sisustamaan, vaikka kodista ei ole edes tietoa :) Mutta sellaisia ne haaveet on, askeleen edellä todellisuutta <3

Kohti uutta vuotta

Tuntuu aika hurjalta, että tätä vuotta on jäljellä enää pari päivää ja sitten on edessä taas kokonaan uusi vuosi elettäväksi. Mitä se vuosi tuo mukanaan? Voin sanoa, että onneksi ei tiedä. Mitä sitten odotan uudelta vuodelta? En oikein osaa sanoa ja jotain tulevan vuoden odotuksista haluan toistaiseksi pitää ihan itselläni. En odota mitään suurta ja ihmeellistä. Elämä on ihan hyvin mallillaan tällä hetkellä. Tietysti muutosta saisi tulla työ- tai opiskelukuvioihin, mutta ehkä sekin ratkaisu löytyy ajallaan. Siinä on yksi murhe, jonka valitettavasti kantaa mukanaan vuoden vaihteen ylikin, mutta onneksi on niitä hyviä asioita vastapainoksi ja niitä asioita on onneksi paljon.

Mitään lupauksia en aio tehdä uudelle vuodelle. En näitä "kesäksi bikinikuntoon", lopetan karkinsyönnin, herkuttelun tai mitä niitä nyt onkaan. Jos jotain muutosta itseensä ja olemiseensa kaipaa, niin niiden lähtökohta täytyy olla jotain ihan muuta kuin uuden vuoden lupaus. Se lupaus kun tahtoo unohtua ja jäädä lunastamatta yleensä jo kevään korvalla, viimeistään silloin :) Niihin muutoksiin kun tarvitaan paljon enemmän motivaatiota ja tahtoa kuin yhden lupauksen verran. Näin ainakin itseni kohdalla on ja puhun ihan kokemuksesta. En turhista ja tyhjistä lupauksista, niitä kun en oikeastaan ole koskaan tehnytkään, vaan siitä mitä isommat muutokset elämässä vaatii. Jos siis ensi vuosi tuo mukanaan jotain uutta, niin lähtökohdat siihen löytyy jostain ihan muusta, ne löytyy tahdosta ja halusta muuttua. Ja ei, en ole edes pienesti harkinnut paluuta tosissaan fitneksen pariin :) Tuskin kukaan sitä kyllä luulikaan, toivottavasti ei ainakaan. Mistä nämä ajatukset sitten tulivat? Naistenlehden kannestapa hyvinkin. Taas se alkaa, joka lehdessä nämä "laihdu kesäksi" yms. otsikot. Ensimmäinen on jo nähty :)

Vaikka kirjoitin, että en odota tulevalta vuodelta mitään ihmeitä enkä tee lupauksiakaan, niin ei se tarkoita sitä, että en odottaisi jotain. Tai sitä, että en toivoisi mitään. Unelmia ja haaveita pitää aina olla. Ne omalla tavallaan kantaa eteenpäin ja aina on jotain, mitä saa unelmasta todeksi. Kyllä minulla niitä unelmia on, tai en edes tiedä onko ne varsinaisesti unelmia. Suunnitelmia ehkä olisi parempi sana. Kun en koe olevani mikään pää pilvissä kuljeksija :) Ne asiat mistä unelmoi, on sellaisia arkisia, toteutettavissa olevia. Niiden aika voisi hyvinkin olla vuonna 2016.

Sitten tulevasta tähän päivään ja huomiseen. Tänään on edessä kauppareissu ja uuden vuoden jo perinteeksi muodostuneen pitsan värkkien ostaminen. Toki jotain muutakin tarjottavaa pitää huomiselle olla, vaikka uutta vuotta otetaan vastaan ihan pienesti perhepiirissä. Suunnitelmissa olisi käydä torilla katsomassa kaupungin ilotulitus. Viime vuonna se ainakin oli hieno ja väkeä todella paljon liikkeellä. Jopa yllättävän paljon. Tänä vuonna onkin lähdettävä ajoissa liikkeelle, jotta autolle löytää kohtuudella parkkipaikan. Loppuilta meneekin sitten varmaan raketteja katsellen (ja syöden) sekä ihan vain oleillen. Itselleni ostin jo kaksi pakettia tähtisadetikkuja. Yksi perinne, joka on ja pysyy :) Ikään katsomatta ja siitä huolimatta.

Blogin merkeissä palaan kirjoittelemaan ensi vuoden puolelle, joten toivotan kaikille oikein
Iloista ja mukavaa uuden vuoden juhlintaa ja
Onnea Uudelle Vuodelle 2016!!

Liebster Award- blogihaaste

Sain mukavan blogihaasteen Elämää tuomipellon laidalla blogin Johannalta. Haasteen tarkoitus on tuoda esille uusia ja/tai pienehkön (alle 200 seuraajaa) lukijamäärän blogeja. Ihan kiva juttu omankin blogin kannalta, kun vasta alkutaipaleella ollaan. Joten kiitos haasteesta Johanna! :)

Tässä tarkemmin haasteen tarkoituksesta ja ohjeet haasteen saaneille:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä bloggaajille.

Tässä on saamani 11 kysymystä vastauksineen:

1. Mitä blogisi sinulle merkitsee?

Blogi on ensisijaisesti mukava harrastus. Minun oma juttuni, jota teen omaksi ja toivottavasti myös lukijoiden iloksi :) Keino ilmaista itseään ja jakaa ajatuksiaan, kirjoittaa itselle tärkeistä jutuista. Asioista, jotka koskettavat ja kiinnostavat minua. Blogi on hyvä kanava jakaa innostustani valokuvaamiseen :)

2. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?

Onpa vähän vaikea kysymys.. Todennäköisesti asun edelleen Oulussa tai jossain tässä lähettyvillä. Lapset ovat jo kaikki maailmalla omillaan, tai tämä viimeinen äidin pikkuinen, joka vielä asuu kanssani. Toivottavasti teen työkseni jotain itseäni kiinnostavaa, ehkä lasten ja nuorten parissa. Ja jos hyvin käy, niin minusta on saattanut tulla jo mummu :)

3. Sisustushaaveesi tällä hetkellä?

Jos sisustushaaveeksi saa laittaa uuden kodin, niin se on ehdottomasti se. Koti, jossa on omaa pihaa, vaikka ihan pienikin läntti parvekkeen sijasta.

4. Aiotko tehdä uudenvuodenlupausta?

En aio. Yksi ainoa lupaus on pitänyt koko elämän ajan ja se oli sokerin poisjättäminen kahvista joskus yli 30 vuotta sitten :)

5. Mistä arkipäiväsi koostuvat eli millainen päivärytmisi?

Riippuu siitä, onko kyseessä koti- vai työpäivä. Olen tällä hetkellä suurimman osan ajasta kotona ja teen satunnaisesti sijaiskeikkaa vanhusten palvelutaloissa. Sen mitä selkäni kestää. Eli päiväni alkaa yleensä samoihin aikoihin, kun tyttäreni lähtee kouluun. Päivät on suht samanlaisia. Niitä tavallisia kotitöitä ja normiarkea. Haaveissa olisi opiskella itsekin, kun työtilanne on aika huono tällä hetkellä ja selkäni tuskin tulee enää kestämään vakituiseen fyysisesti raskasta hoitotyötä.

6. Suurin sisustusmokasi?

En tiedä, voiko tätä sanoa varsinaisesti mokaksi, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä miksi ikinä suostuin katsomaan puolipaneeleja edellisessä kodissa yli kymmenen vuotta. Inhosin niitä koko sydämestäni. Ylipäätään en pidä isoista puupinnoista sisustuksessa ja tarkoitan nyt puun omaa, maalaamatonta väriä. Olen elänyt sen ei niin ihanan pyökin sävyisen keittiökaudenkin.

7. Mitä muita sosiaalisen median kanavia käytät kuin blogia?

Minulla on facebook käytössä sekä henkilökohtaisena että blogille omansa. Blogin sivulle onkin linkki tuossa oikealla. Lisäksi minulla on instagram- tili.

8. Paras matkailumuistosi?

Kaikki matkat on tavallaan olleet ikimuistoisia ja ainutkertaisia, mutta lienee yksi parhaista on matka Italiaan. Vuokrasimme tuolloin talon Toscanasta ja kiertelimme myös Venetsiassa ja järviseudulla. Italia on kyllä vienyt pysyvästi palan sydämestäni, mutta niin on Kreikkakin <3

9. Miten kuljet työmatkasi?

Suurimmaksi osaksi pyörällä. Minulla kun ei ole ajokorttia ja luonnollisesti ei siis autoakaan.

10. Toiveesi joulupukilta?

Voi, jos nyt saa heittäytyä ihan hurvattomaksi ja toivoa ihan mitä tahansa osoittamatta toiveita oikeasti kenellekään, niin niitähän on :) Kamera on yksi haaveissa oleva, samoin uusi läppäri, Michael Korsin Selma laukku harmaana, Escadan Absolutely Me tuoksu (taas kerran), uusi sohva... Jos kuitenkin niitä oikeita toiveita miettii, niin ne on sellaisia pieniä, arkisia juttuja. Kuten uusi kalenteri, Taika- mukeja, ehkä pyjama ja lämmin kaulahuivi. Olen oikeasti aika huono toivomaan itselleni mitään, mutta minusta on ihana antaa lahjoja.

11. Terveiset lukijoillesi?

Toivon, että viihdytte blogini parissa ja löydätte täältä jotain, mikä saa palaamaan blogin pariin aina uudelleen. Toivon myös, että jätätte rohkeasti kommentteja ja annatte palautetta. Toiveita saa myös esittää ja otan niitä mielelläni vastaan. Olen iloinen ja kiitollinen jokaisesta lukijasta!

Haasteen laitan menemään seuraaville blogeille ja bloggaajille:

Tohkeissaan
Kotienkeli
This storyline
Sanatorio
Lindsay's diaries
Onnenmuruja
My life
Käpylä

Voi apua!! Tulin positiivisen ongelman eteen. En löydä äkkiseltään enempäänsä blogeja, joissa seuraajia olisi alle 200 ja tuossakin listassa saattaa olla ihan "vääriä" blogeja ja jo haastettujakin. Mutta hän kuka katsoo haasteen osuvan oikein itselleen, niin siihen tarttukoot :)

Tässä ne 11 kysymystä:

1. Milloin olet aloittanut bloggaamisen ja miksi?
2. Kuinka paljon blogi vie aikaasi?
3. Nimeä kolme suosikkiblogiasi ja miksi juuri nämä?
4. Mistä unelmoit juuri nyt?
5. Mitä odotat vuodelta 2016?
6. Mitä muuttaisit elämässäsi?
7. Jokin jouluperinteesi?
8. Missä viettäisit joulun, jos saisit valita? Kotona vai ulkomailla?
9. Lempituoksusi? (ei välttämättä hajuvesi :))
10. Mikä on rakkain asia tai esine kodissasi?
11. Terveiset ja toiveet lukijoillesi/muille bloggaajille?

Rohkeasti mukaan haasteeseen ja laittamaan sitä eteenpäin!

Liian tavallinen bloggaajaksi?

Olen lukenut viime päivinä jo useamman bloggaajan kirjoituksia aiheesta somen täydellisestä ja valheellisesta maailmasta. Kuinka somessa annettava kuva ei vastaa todellisuutta, vaan antaa valheellisen kuvan täydellisyydestä. Täydellisestä kauneudesta, kropasta, meikistä, vaatteista, sisustuksesta tai koko elämästä. Mutta onko todella näin? Tietyssä määrin varmasti onkin näin. Halutaan antaa tietynlainen vaikutelma tai kuva omasta elämästään tai itsestään. Ihan varmasti se totuus tämän julkisuuskuvan takana on kuitenkin hieman toisenlainen eikä sitä pitäisi unohtaa, eikä varsinkaan verrata ihan suoriltaan omaan elämäänsä tai itseensä. Eikä siinä ole toisaalta mitään väärää, jos haluaa jakaa kauniita kuvia itsestään, kodistaan tai itselle tärkeistä asioista. Huolestuttavaa tässä on vain se, ettei kadota itseään ja omaa elämäänsä tavoitellessaan jotain sellaista mitä jollakin toisella on. Että muistaa, että se oikea elämä eletään niiden kuvien ja kirjoitusten ulkopuolella.

Se mikä minua itseäni alkoi näitä lukiessa mietityttään on se, että jos onkin ihan tavallinen. Niin kuin minäkin. Onko minulla sitten mitään annettavaa? Ketä se sitten kiinnostaa, se ihan tavallinen elämä? Jos ei ole esitellä täydellistä kroppaa, kauniisti meikattuja kasvoja tai uusia merkkituotteita. Tai täydellisesti sisustettua kotia. Jos onkin annettavana vain omia ajatuksia. Pieniä paloja omasta elämästään. Jos on vain innostus kirjoittaa ja kuvata niitä hieman arkisempia asioita, joilla on itselleen merkitystä. Pieniä paloja kodistaan, joka ei ole viimeisen päälle, mutta itselle se tärkein paikka. Kuvata luontoa ja asioita, joissa itse näkee kauneutta toivoen, että joku muu kokee samoin kuvaa katsoessa. Riittääkö se kiinnostamaan lukijoita?

Se, että kirjoitan blogia, ei muuta minua tai minun elämääni miksikään. Haluan kirjoittaa aidosti ja rehellisesti, mutta ei minullakaan ole tarvetta jakaa kuvia sotkuisesta tiskipöydästä tai pyykkivuoresta vain todistaakseni, että elämäni todella on sitä mitä aika lailla kaikilla muillakin. Huvittaa, kun hoksasin julkaisseeni blogissa kuvan, jossa on yksi välipalani. Rahka omassa muovipurkissaan, hedelmät ja pähkinät sentään lautasella. Joku toinen olisi varmaan laittanut rahkan sievään kulhoon ja asetellut kaiken nätisti esille, mutta en minä, ainakaan sen vuoksi että se olisi "hienompaa". Minä kun todella syön sen rahkani siitä muovipurkista useimmiten, maku kun valitettavasti ei sen kummemmaksi muutu. Tosi arkista, jopa suorastaan tylsää :) Tämä nyt vain esimerkkinä siitä miten paljon yksikin kuva voi kertoa tai jättää kertomatta. Erikseen on sitten ne hetket, jolloin on kiva tehdä ihan tavallisestakin asiasta vähän erityisempää. Kuten viikonloppuna, kun aamukahvi oli niin paljon mukavampi juoda kynttilänvalossa ja katsella ulos harmaan päivän alkamista.
Minusta on kuitenkin kiva kirjoittaa positiivisesti ja kuvailla kauniisti, sen mitä suinkin osaan. Jakaa omia ajatuksiani, myös ehkä niitä ei niin positiivisiakin, mutta koko elämäni ei koskaan tule olemaan ja näkymään täällä blogissa. Eikä se mitä täällä on, ole koskaan kokonaan minä ja minun elämäni. Vain pieni osa sitä, sen mitä itse koen haluavani jakaa. Toivoen, että joku haluaa sen lukea ja jakaa minun kanssani.

En alkanut kirjoittaa blogia uudelleen ajatuksella, että saavuttaisin tai saisin tällä suosiota tai huomiota, paljon lukijoita tai saisin bloggaajana joskus sellaista mitä muuten en tule saamaan. Kirjoitan ihan siitä syystä, että tykkään kirjoittamisesta. Ja tykkään nimenomaan kirjoittaa oikeista asioista, sellaisista joihin minulla itselläni on jotain kosketuspintaa.
En oikein osaa sanoa mihin kategoriaan blogini sijoittaisi, jos niin edes täytyy tehdä. Kai se on se lifestyle. Kiva sellainen yleispätevä juttu, jonka alle saan kirjoitella mistä vaan :) Ei se, että tykkään sisustusjutuista tee minusta sisustusbloggaajaa, eikä pohjaton kiinnostukseni kosmetiikkaan, uusimpiin trendeihin ja muotiin, tee minusta kosmebloggaajaa tai blogistani tyyliblogia :) Mutta tätä kaikkea ja paljon muuta on varmasti tulossa ja luvassa. Minun tavallani kerrottuna ja kuvattuna.

Minulle merkitsee kuitenkin paljon, jos luet kirjoituksiani ja viihdyt blogini parissa, vaikka tämä nyt onkin sitä tavallista elämää. Sitähän me kaikki kuitenkin loppujen lopuksi eletään. Elämää. Jokainen omalla tavalla ja tyylillään, mutta yhtä arvokasta ja mielenkiintoista se on siltikin ja nimenomaan juuri siksi <3

Kun inspiraatio iskee..

Minulla on ollut jo jonkin aikaa ihan mahdoton inspiraatio ja innostus sisustamiseen. Minuun se näköjään iskee oikein isosti syksyllä, kevään sijasta. Olen jo melkein kyllästymiseen asti katsellut sisustuskuvia Instagramista ja Pinterestistä. Varsinkin noita norjalaisia sisustuksia on tullut katsottua ihan jo tosiaan liki kyllästymiseen saakka. Mutta miten ihmeessä kyllästymiseen saakka, jos sisustaminen ja kauniit kodit kiinnostaa? Varmaan siksi, että kuva toisensa jälkeen on samaa täydellisyyttä. Samat kalusteet, samat tuoksukynttilät, samat kirjat täydellisen suorassa pinossa pöydällä.. Välillä jo miettii, että eletäänkö näissä kodeissa ollenkaan pelkän asumisen sijaan. Samalla kun on katsellut kuvia sisustuksista, on myös haaveillut omasta kodista. Tai jos ei ihan omasta, niin kodista, jossa olisi edes pieni piha.

Olkkarin varasängyltä

Nykyiselläänhän asun tyttäreni kanssa kerrostalokolmiossa ja asunto on vuokrattu. Joka on kyllä tätä sisustusinnostusta ja mahdollisuuksia rajoittava tekijä. Kun mitään ei oikeastaan remontin muodossa saa tehdä, eikä oikein kannatakaan. Jos joskus poismuuttaessa pitäisi kaikki palauttaa entiselleen. Mutta JOS saisin täällä jotain tehdä, niin päivittäisin keittiötä hiukan enemmän tähän aikaan. Vaihtaisin vetimet kaappeihin, uusisin keittiöntasot ja ehkä maalaisin yhden seinän. Saman tekisin olkkarissa. Tällä hetkellä sisustaminen keskittyy lähinnä pieniin esineisiin ja yksityiskohtiin. Tyynyihin, kynttilöihin ja muihin esineisiin. Jotain pientä ja edullista, kun ei ole tarvetta uusia huonekaluja tai hankkia mitään. Tai olisihan sitä, mutta ehkä sitten sinne seuraavaan kotiin :)

Viime aikoina "suurin" projekti on ollut oman makuuhuoneeni sisustaminen. Kun vanhempi tyttäreni muutti kotoa pois, vapautui minulle toinen asunnon makuuhuoneista. Sitä ennen nukuin olohuoneessa ja tarvitsin oikeastaan vain sängyn. Nykyisessä huoneessa kaikki on "uutta" ja ei kuitenkaan ole. Vaan olen ostanut huoneeseeni leveämmän sängyn ja muut kalusteet käytettyinä. Ihan uutta on oikeastaan vain matto :) Koko sisustuksen budjetti lienee jotain 200€ tai hitusen yli. Minulle itselleni käytetyn tavaran ostaminen ei ole mikään mahdottomuus tai ehdoton ei, mutta mitään kierrätyslavoja tai vastaavia en sentään lähtisi koluamaan. Mutta miksi ostaa uutta, jos uutta vastaavan ja itselleen sopivan saa käytettynäkin? Tekeekö se tavarasta ja samalla kodistasi jotenkin arvottomamman? Minusta näin ei ole, mutta ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole asiaan sama näkemys, vaan käytetty on liki samaa kuin arvoton roju. Ainakin kärjistäen sanottuna. Ja sisustaminen tuollaisella budjetilla on naurettavaa, jopa säälittävää. Toivon kuitenkin, ettei näin ajattelevia ihmisiä todellisuudessa montaa löytyisi.

Kuvissa niitä pieniä juttuja makuuhuoneestani. Vielä kun saan sen hyllyn seinälle..

Koti on kuitenkin jokaiselle se tärkein paikka. Kodista tekee kodin ihan muut asiat kuin esineet tai ulkoiset puitteet. Se tuntuuko koti kodilta on enemmänkin tunne kuin täydellinen sisustus. Vaikka nämä vuokrakolmion seinät eivät ole reilun kahden vuoden aikana saanut minua kiintymään itseensä, niin tämä on kuitenkin koti. Täällä eletään ja asutaan kuten kodissa pitääkin. Siitä huolimatta, että mahdollisuudet toteuttaa itseään on rajalliset ja unelmoi jostain muusta, mutta onneksi jo ihan pienillä asioilla voi kotia ja omaa mieltä piristää.

(Kirjoitin tähän ihan erilaisen lopetuksen, jossa sisustamisesta päästiin jo siihen, että mitä jos koti ei olekaan koti. Se turvallisin paikka. Tai ihan noin syviin vesiin en sukeltanut, muuten kirjoittamisesta ei tulisi loppua ollenkaan. Mutta kappas, teksti hävisi jonnekin. En sitten jaksanut kirjoittaa kaikkea uusiksi.)

Loppukevennykseksi muutama haavekuva Pinterestin sisustusjuttuja- kansiosta. Jos olisi mahdollisuus ja rajaton budjetti, niin koti olisi ehkä jotain tällaista. Tai sitten ei. Naisena kun saa muuttaa mieltään ja sisustusta :)

Minä olen Nainen

Otsikko lienee aika itsestäänselvyys. Kyllä, minä todellakin olen nainen :) Mutta millainen nainen minä olen, siitä voisin ehkä kirjoittaa jonkin rivin.
Minussa, kuten varmaan monessa muussakin ihmisessä ihan sukupuoleen katsomatta, on monta puolta. Kuin useita kerroksia päällekkäin. Pintaa, joka on sitä mitä minä näen peilissä päivittäin ja se mitä sinä näet. Niitä ulkoisia naisen ja naisellisuuden merkkejä minussa, mihin niin monella tavalla voi vaikuttaa. Kaikki ne ihanat, naiselliset jutut, joita käytetään näyttääkseen hitusen paremmalta. Tai no, edes ihmiseltä, joka ei ole juuri kaivautunut luolastaan :) Ihanat, turhat, mutta niin tärkeät jutut. Vaatteet, meikit, hiukset, kynnet... Ja kyllä, minä niin tykkään näistä kaikista, vaikka juuri nyt itseäni vilkaistessa sitä voi olla hitusen vaikea uskoa. Lempparikotilöhöasu päällä, hiukset vähän sinne päin, mutta sentään harjattuna tällekin päivää :)

Mutta niin, minussa on tämä kevyempi puoli naista, joka voi uppoutua katselemaan kaikkea kaunista netistä, lehdistä, telkkarista ja kauppojen hyllyiltä. Ihmetellä uutuuksia, haaveilla ja tehdä loputtoman pitkiä hankintalistoja niitä koskaan toteuttamatta. Ihailla kauniita vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Laukkuja varsinkin, voi niihin ei kyllästy koskaan. Entäs sitten kaikki meikit ja kampaukset? Ihonhoito? Kaikki nämä on osa minua naisena ja minusta niin saa ja pitääkin olla, kunhan tämä kaikki pysyy kohtuudessa ja tasapainossa muun elämisen ja olemisen kanssa. Eikä siitä mitä olet ulospäin tule tärkeämpää kuin siitä mitä olet sisältä. Omalla kohdallani uskon ja toivon näiden asioiden olevan oikeassa järjestyksessä ja kohdillaan. Vaikkakin minulta löytyy jokunen huulikiilto liikaa. Mutta se kertoo minusta vain sen, että pidän huulikiilloista, ei sitä mitä olen ihmisenä. Sieltä pinnan alta.

Minä toivon, että ihmiset katsoisivat myös pintaa syvemmälle ihan jokaisen ihmisen kohdalla. Jos siihen on mahdollisuus. Sitä mikä oikeasti tekee ihmisestä juuri sen ainutlaatuisen. Kirjoitin otsikkoon, että minä olen nainen. Kun katsoo ihmistä ja sitä mitä hän todella on, niin sillä onko kyseessä mies vai nainen ei lienee ole merkitystä. Mutta millainen minä olen naisena, sieltä pinnan alta. Ensisijaisesti minä olen nainen tai vain minä. Aidosti tunteva ja välittävä ihminen. Äiti. Se määrittää minua myös naisena ja äitiys on muovannut minua myös ihmisenä. Opettanut ottamaan toisia huomioon, laittamaan omat tarpeet toiselle sijalle, huolehtimaan, hoivaamaan ja ennen kaikkea rakastamaan. Rakastan ja välitän todella paljon minulle tärkeistä ihmisistä. Vähän vieraammille ihmisille yritän olla ystävällinen ja suvaitsevainen. Minusta ehkä voisi sanoa, että olen kiltti ihminen, mutta on asioita, joita en hyväksy itsessäni enkä muissakaan ihmisissä. Epärehellisyys ja epäoikeudenmukaisuus on esimerkiksi niitä asioita, jotka saa minut välillä todella suutuksiin.

Olen sellainen huolehtija-tyyppi, joskus liiankin kanssa. Murehdin asioita ehkä liikaakin, minussa vain ei ole sellaista huoletonta heittäytyjä-tyyppiä tarpeeksi. Minä suunnittelen, pidän aikatauluista, säännöllisyydestä ja jopa rutiineista. Voisi kai sanoa, että olen (hiukan) tylsä tyyppi :) Minusta varmaan puuttuu vähän särmää, sellaista terävyyttä, jolla parannetaan maailmaa, viedään asioita eteenpäin ja saadaan äänensä kuuluville.
Toisaalta olen kyllä iloinen hassuttelija, huumorintajuinen ja varsinkin osuva tilannekomiikka saa minut ihan repeämään liitoksistaan. Sitten taas olen syvällisesti pohtiva, ajattelija. Mietin kaikkea mahdollista omasta elämästä aina maailman asioihin saakka. Tykkään keskustella ja kirjoittaa, kuten on varmaan jo tullut sanotuksikin. Olen myös vähän sellainen haaveilija, mutta en kuitenkaan mikään taivaanrannanmaalari. Minun haaveeni ja unelmani liittyy aika arkisiinkin asioihin. Tulevaisuuden suunnitelmiin ja elämään yleensä. Toki minä haaveilen myös asioista, joita ei ehkä tule koskaan saamaan tai toteuttamaan. Matkoista maailmalle tai ihan vaikka omasta pihasta parvekkeen sijaan :)

Minussa on niin paljon eri puolia, että se välillä ihmetyttää itseäänkin, saati sitten ihmisiä ympärilläni. Mutta suht hyvin tulen tämän sekalaisen kokonaisuuden kanssa toimeen, ainakin enimmäkseen. Ja oikeastaan on ihan ok olla minä, tällainen naisellinen hömppä, jolla on kuitenkin järki päässä. Sydän ja syli avoinna, hymyä ja kyyneliä :) Jos minä en olisi minä, niin kuka muu minä sitten olisin?