Huikeaa

Voi tämä blogi on jäänyt taka-alalle nyt, kun elämässä tapahtuu mukavia juttuja. Niitä kyllä haluaa jakaa täälläkin, mutta uudet alut vie yleensä huomiota ja voimia sen verran, että jostain on pitänyt antaa myöten. Tällä viikolla olen siis aloittanut työt ja parhaillaan istun junassa matkalla Ouluun Hämeenlinnasta. Tänään alkoi siis opiskelutkin Hämeen ammattikorkeakoulussa. Paljon uusia, mutta niin mukavia juttuja samalle viikolle. Ihanaa!! Suorastaan huikeaa! :)

Oikeastaan mitään muuta ihmeellistä ei olekaan kerrottavana. Itselleni näissäkin on enemmän kuin tarpeeksi, mutta pelkästään hyvällä tavalla. Mukavaa vielä, kun ensimmäiselle työviikolle sattui niin kauniit ilmat, että pääsin pyöräillen töihin. On ollut ihania aamuja ja niin kaunista. Yksi ilta töistä polkiessa oli pakko pysäyttää napata kuva matkan varrelta. Hyvää tasapainoa kaikelle uudelle rauhoittua hetkeksi ihailemaan luonnon kauneutta.

Jospa tässä kaiken alkuun pästyä saa taas aikaa blogille ja niille jutuille, mistä tänne haluan kirjoittaa. Toki minulla on jo kouluun liittyviä tehtäviäkin odottamassa ja paljon, paljon mielenkiintoista luettavaa..

Onnellinen

Mikä ihana helpotuksen tunne! Syksyn suunnitelmat toteutuu niin kuin ne olin ajatellut. Tai oikeastaan toivonut. Enää en ole uskaltanut ajatella minkään asian noin vain toteutuvan haluamallani tavalla, vaan olen niin monta kertaa viimeisten vuosien aikana joutunut miettimään asiat uusiksi ihmissuhteissa, opiskelu- ja työasioissa, jopa oman terveyden suhteen, että varovaiseksi on tullut. Vaikka sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Ehkä niinkin. Minusta vain alkoi tuntua, että niitä sulkeutuvia ovia oli jo enemmän kuin avautuvia, joten tuntui ettei omin avuin ja ideoin enää pääse eteenpäin. Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin, kevään työkykyarvioinnista ja siitä kuinka uutta suuntaa täytyy lähteä tavalla tai toisella hakemaan.

Nyt näyttää, että se suunta on löytynyt ja nämä suunnitelmat kantaa toki tätä syksyä kauemmaksikin. Aloitan ensi viikon maanantaina työt Oulun Tyttöjen talolla ja samoin alkaa ensi viikolla perjantaina opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa seksuaalineuvoja- koulutuksessa. Viimein pääsen opiskelemaan jotain sellaista, joka on reilu 20 vuotta kulkenut haaveissa. Ihan selvyyden vuoksi kerron, että työ Tyttöjen talolla on työkokeilua ja opintoja tukevaa harjoittelua. Mutta ihan yhtä lailla olen iloinen ja onnellinen tästä mahdollisuudesta ja siitä, että pääsen osaksi mielenkiintoista työtä ja todella mukavaa työyhteisöä. Tuskin maltan odottaa.. :)

Nyt kun minusta tulee myös opiskelija, niin kai sitä pitää jotain koulujuttujakin ostaa. Kirjoitin varmaan jo Kånkenin repusta. Nyt sille olisi paikkansa, jos vain raaskin ostaa. Ja mitä kaikkea kivaa sitä muuta tarvitsee. Uusi penaali kuulemma vähintään pitää olla. Niitä tyttäreni minulle jo eilen etsi Oulun Ideaparkista, kun kävimme yhdessä pienesti shoppailemassa. Kissan harja ja ruoka oli sitten "yllättäen" melkein ainoat mitä mukaan tarttui :) Näin se menee taas, (karva)lapset etusijalla. Mutta pitäähän sitä jotain koulutarviketta saada, vaikka suurin osa opiskelusta tapahtuukin kotona. Kerran kuussa saa reissata Hämeenlinnaan. Junaliput ensi viikolle on jo varattuna. Ihan pikkuisen jänskättää :)

Minulla tuskin tulee paljon ylimääräistä aikaa viettää Hämeenlinnassa, mutta viime kerrasta kaupungissa on aikaa todella paljon. Joten kaikki vinkit otetaan vastaan :) Ensi perjantaina on jokunen tunti aikaa junaa odotellessa.

Tällä hetkellä siis olen #kiitollinen #onnellinen #toiveikas ❤️

Kun sain tiedon opiskelupaikasta.. :)

Mikä minusta tulee isona??

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Kehtaanko kirjoittaa, onko tässä jotain noloa tai hävettävää. Mutta minusta tuntuu kuitenkin kovasti siltä, että haluan purkaa ajatuksiani kirjoittamalla. Olen käynyt tässä vähän ajan sisään kaksi kertaa lääkärissä. Mistään akuutista tai sairastumisesta ei ole kyse, vaan työkyvyn arvioinnista. Tämä on juuri se mikä itseä mietitytti, onko noloa tai hävettävää myöntää, että tähän on tultu. Oikeasti ei varmasti niin ole. Kyse on näkökyvyn ja selän aiheuttamista rajoitteista ajatellen nykyistä koulutustani vastaavaa työtä sairaanhoitajana tai sitten vaihtoehtoisesti lasten parissa. Kumpaakin työtä olen tehnyt ja tykkään molemmista.
Mutta rajoitteet on olemassa ja niiden mukaan on elettävä. Perinnöllisen silmäsairauden kanssa olen elänyt koko ikäni ja se mitä selän kanssa sattui jokin vuosi taaksepäin, se vain tapahtui. Yllättäen ja varoittamatta ja sillekään ei mahda enää näin jälkikäteen mitään eikä voinut siinä tilanteessakaan, kun kyse on työtapaturmasta. Olisi siis ihan turhaa energiansa tuhlausta vihoitella tai katkeroitua. Asioiden kanssa on opittava elämään ja tehtävä muutoksia, jotta haitat voisi minimoida. Niitä muutoksia on nyt lähdetty hakemaan.

Toki olen huolissani tulevasta. Mistä ja millä tavoin löydän kykyjäni ja voimavarojani vastaavaa työtä? Onko uudelleenkoulutus ainoa mahdollisuus? Haluaisin löytää mielekkään työn, jossa voisin hyödyntää niitä ominaisuuksia ja vahvuuksia, jotka tekevät minusta hyvän sairaanhoitajan. Sillä puutteistani huolimatta minä olin ja olen mielestäni hyvä hoitaja. Sen lienee saa sanoa olematta suomalaisittain liian ylpeä itsestään :) Minä olen hoivaaja- tyyppi. Olipa kyse sitten elämän alkutaipaleella olevista lapsista tai jo siellä elämänkaaren loppupuolella olevista vanhuksista. Heidän parissaanhan olen suurimman osan työhistoriastani tehnyt. Nyt vain on niin, että selkä ei todennäköisesti tule kestämään enää kovaa fyysistä kuormitusta ja toisaalta taas näkö aiheuttaa omat rajoitteensa. Enkä tahdo tehdä työtä, jossa olen sekä fyysisesti että henkisesti äärirajoilla. Henkisellä tarkoitan sitä vastuuta ja turvallisuutta, mikä hoitotyössä on taattava ja mihin on kyettävä kaikessa tekemisessään. En halua olla rasite työyhteisössä rajoituksieni kanssa, mutta toisaalta koen että minulle sopivassa työssä minulla olisi vielä paljon annettavaa. Ilman muuta on itselleni selvää, että työelämään haluan. Mikään muu vaihtoehto ei tunnu mielekkäältä enkä niitä edes mieti. Nyt on vain löydettävä ne keinot ja oikea polku löytää se oma juttu.

On ollut puhetta ammatillisesta kuntoutuksesta, lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja uudelleen kouluttautumisesta. Voit ehkä kuvitella, että tällaisten asioiden pähkäileminen ei ole ihan niin kevyttä kauraa kuin päivän kauppalistan miettiminen. Sen verran on jo tuota ikääkin, että kovin moneen hutisuunnitelmaan ei ole enää varaa. Tällä hetkelläkin minun pitäisi varmaan lukea amkin pääsykokeisiin, mutta kirjoitan tätä. Niin paljon nuo ajatukset pyörii päässä ja milloinpa muulloin erityisesti, kun yöllä herätessä. Nämä on minulle isoja asioita. Vaikka tiedän, että ihmiset vaihtaa alaa ihan "huvikseenkin". Kouluttautuu uudelleen, vaihtaa työpaikkaa kun työ ei ole mielekästä tai se loppuu. Syitä on monia. Siksi en todellakaan ole ainutlaatuisessa tilanteessa ja en ainoa kuka joutuu pohtimaan ihan samoja asioita. Mutta kun on kyse omasta elämästä, niin se on jokaiselle ainutlaatuista ja asiat tulee lähelle, henkilökohtaisiksi.
Kyllähän näitä asioita on käynyt läpi jo aikaisemminkin. Kokeillut palata töihin ja etsinyt sopivaa työtä koko ajan. Mutta kun sai lääkärin lausunnon paperilla eteensä, niin kyllähän se veti hetkeksi mielen matalaksi. Mutta nyt on sen aika, että alkaa toimia. Lähettää hakemuksia eri tahoihin, hakea kuntoutusta ja tehdä suunnitelmia. Jokainen päivä on toivottavasti eteenpäin.
Onneksi minulla on ihania läheisiä ja rakkaita ihmisiä, joille saa puhua ja jotka tietävät tilanteen. Heille riittää se mitä olen. Onneksi elämä muuten on hyvällä mallilla. Tästä kaikesta saa valtavasti voimaa itselle kohdata ne vähän heikoimmatkin hetket.

Ja siitä, että uskalsin ja sain kirjoittaa tämän kaiken ❤️
(Netti toimii puhelimen avulla :) )

Uuteen viikkoon

Vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että flunssa alkaa olla ohitse. Tänään en ole enää mittaria kainaloon laittanut. Olo tuntuu suht normaalilta, joten luotetaan siihen. Johan tuota olikin kerrakseen :)
Viikonloppu meni aika lailla kotosalla sairastaen ja toipuessa. Kaupassa sentään käväisin jo eilen ja olo oli kuin olisi tehnyt rankemman urheilusuorituksen. Tylsäähän se tuo sairastamnen on. Lauantaiaamuna laitoin ihan omaksi iloksi vähän paremman aamupalan. Ei croissantit sentään kuulu ihan jokaiseen aamuun, harvinaista herkkua :) Kun taas ilman kahvia ei päivä käynnisty laisinkaan. Mitään kovin tarkkaan rajattua ruokavalio minulla ei tällä hetkellä ole. Voisi varmaan olla tarkempikin siitä mitä suuhunsa laittaa, mutta mihinkään äärimmäisyyksiin en lähde. Olen sitä mieltä, ettei painonpudottaminenkaaan vaadi mitään kohtuuttomia. Ylimääräiset herkut ja turhat energianlähteet kun karsii pois, niin pääsee jo hyvään alkuun. Mutta nyt ei ollut tarkoitus kirjoittaa ruokavaliosta ja kuvitus tulee sisältämään myös niitä "turhia energianlähteitä" :)

Tänään törmäsin netissä erääseen koulutukseen, joka on oikeasti ollut haaveissani jo sairaanhoitaja- opinnoista lähtien. Opintojen aikana yhdessä harjoittelussa keskustelin yhden hoitajan kanssa, joka oli opiskellut seksuaaliterapeutiksi. Aika harvinainen koulutus vielä tuohon maailman aikaan (yli 20 vuotta sitten), mutta jo siinä hetkessä sen keskustelun aikana minussa heräsi suunnaton kiinnostus kyseistä koulutusta ja työtä kohtaan. Toivottavasti kukaan lukijoista ei nyt ajattele, että mitä hullua.. Ketä tuollainen voi kiinnostaa ja mikä ihme sellainen koulutus on? Mitä sillä tekee? Tai oikeastaan kyllä näitä kysymyksiä saa herätä. Eri asia vain on mitä niiden kysymysten takana on. Paheksunta ja vähättely on asioita, joita ei enää tässä ajassa toivoisi ajatuksissa heräävän. Seksuaalisuus on kuitenkin osa elämää ja ihmisyyttä meillä jokaisella. Eikä seksuaalisuus ole sama kuin seksi. Tarviiko tätä nyt selitellä enempää? Olen ihan avoimesti puhunut näistä haaveistani opiskella ja joskus, harvemmin onneksi, on asiaa tarvinnut selitellä tai puolustella. Enkä oikeastaan halua tehdä sitä nytkään :)

Seuraa sydäntäsi..

Joka tapauksessa Oulussa alkaisi toukokuussa ensimmäinen osa opinnoista kohti terapeutin tutkintoa ja olin asiasta melkoisen innoissani, mutta.. Se mokoma MUTTA aina. Koulutus on maksullinen ja koko tutkinto tulisi maksamaan useita tuhansia euroja. Ensimmäinen osakin jo yli 2000€. Valitettavasti minulla ei ole moisia rahoja laittaa opintoihin ja kuten tähänkin asti, niin haaveeksi taitaa jäädä tälläkin kertaa. Iso harmitus. Näitä opiskelu- ja työjuttuja on viime aikoina tullut mietittyä aika tavalla. Jotain uutta suuntaa täytyy hakea. Onneksi tähän pohdintaan on luvassa apua hieman tuonnempana.

Viikonloppuna luonto oli niin kauniisti kuorrutettu.

Sellaisia mietteitä tähän maanantaihin. Voisin tietysti samalla kertoa senkin faktan itsestäni, että arkeologia on myös yksi minua aina kiehtoneista asioista ja opiskelumahdollisuuksia on aikoinaan mietitty kovasti. Mitähän vielä paljastaisin itsestäni? Jos jätetään seuraavaan kertaan. Tästä tuli nyt muutenkin melkoinen sillisalaatti. Croissanteista terapiaan :)