Onnellinen

Mikä ihana helpotuksen tunne! Syksyn suunnitelmat toteutuu niin kuin ne olin ajatellut. Tai oikeastaan toivonut. Enää en ole uskaltanut ajatella minkään asian noin vain toteutuvan haluamallani tavalla, vaan olen niin monta kertaa viimeisten vuosien aikana joutunut miettimään asiat uusiksi ihmissuhteissa, opiskelu- ja työasioissa, jopa oman terveyden suhteen, että varovaiseksi on tullut. Vaikka sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Ehkä niinkin. Minusta vain alkoi tuntua, että niitä sulkeutuvia ovia oli jo enemmän kuin avautuvia, joten tuntui ettei omin avuin ja ideoin enää pääse eteenpäin. Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin, kevään työkykyarvioinnista ja siitä kuinka uutta suuntaa täytyy lähteä tavalla tai toisella hakemaan.

Nyt näyttää, että se suunta on löytynyt ja nämä suunnitelmat kantaa toki tätä syksyä kauemmaksikin. Aloitan ensi viikon maanantaina työt Oulun Tyttöjen talolla ja samoin alkaa ensi viikolla perjantaina opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa seksuaalineuvoja- koulutuksessa. Viimein pääsen opiskelemaan jotain sellaista, joka on reilu 20 vuotta kulkenut haaveissa. Ihan selvyyden vuoksi kerron, että työ Tyttöjen talolla on työkokeilua ja opintoja tukevaa harjoittelua. Mutta ihan yhtä lailla olen iloinen ja onnellinen tästä mahdollisuudesta ja siitä, että pääsen osaksi mielenkiintoista työtä ja todella mukavaa työyhteisöä. Tuskin maltan odottaa.. :)

Nyt kun minusta tulee myös opiskelija, niin kai sitä pitää jotain koulujuttujakin ostaa. Kirjoitin varmaan jo Kånkenin repusta. Nyt sille olisi paikkansa, jos vain raaskin ostaa. Ja mitä kaikkea kivaa sitä muuta tarvitsee. Uusi penaali kuulemma vähintään pitää olla. Niitä tyttäreni minulle jo eilen etsi Oulun Ideaparkista, kun kävimme yhdessä pienesti shoppailemassa. Kissan harja ja ruoka oli sitten "yllättäen" melkein ainoat mitä mukaan tarttui :) Näin se menee taas, (karva)lapset etusijalla. Mutta pitäähän sitä jotain koulutarviketta saada, vaikka suurin osa opiskelusta tapahtuukin kotona. Kerran kuussa saa reissata Hämeenlinnaan. Junaliput ensi viikolle on jo varattuna. Ihan pikkuisen jänskättää :)

Minulla tuskin tulee paljon ylimääräistä aikaa viettää Hämeenlinnassa, mutta viime kerrasta kaupungissa on aikaa todella paljon. Joten kaikki vinkit otetaan vastaan :) Ensi perjantaina on jokunen tunti aikaa junaa odotellessa.

Tällä hetkellä siis olen #kiitollinen #onnellinen #toiveikas ❤️

Kun sain tiedon opiskelupaikasta.. :)

Syksyisempään suuntaan

Tuntuu todella niin syksyiseltä tässä olkkarissa istuessa ja kuunnellessa miten tuuli riepoo puita ikkunan takana ja kolisuttaa kattopeltejä. Kävin jo varalta keräämässä parvekkeelta istuintyynyjä vähän varmempaan talteen, ettei tarvi niitä sitten keräillä pitkin naapurustoa. Melkoinen tuuli siis jo ulkona ja luvatun syysmyrskyn osalta pahin lienee vielä edessä päin.

Mutta en minä aikonut tänne blogiin mitään säätietoja ja ennusteita kirjoittaa, vaan kuulumisia pienen tauon jälkeen. Tarkoitus on ollut kyllä kirjoittaa jo useampana päivänä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Näitä syksyn kuvioita miettiessä ja järjestäessä on ajatukset väkisinkin pyörineet muualla kuin blogissa. Joltain osin asiat on jo järjestyneet, mutta vielä pitää odottaa jokunen päivä jännityksessä, onnistuuko suunnitelmani tällä kertaa ihan kaikkinensa. Se olisikin vaihteeksi todella kiva niin. Näitä "pari muuttujaa"- tilanteita on ollut viime aikoina, viime vuosina ihan riittämiin. Facen puolella jo hieman syksyn suunnitelmia raotin, mutta en uskalla vielä täällä niistä kirjoittaa. Se pieni (iso) pelko kulkee koko ajan matkassa, että jotain vielä muuttuu. Luottamus siihen, että asiat kyllä järjestyy on saanut niin monta kolausta. Siltikään en sanoisi olevani pessimisti, odottaen vain sen pahimman mahdollisen tapahtumista. Ennemmin ajattelen olevani realisti. Asiat ja suunnitelmat voi muuttua itsestä riippumattomista syistä, vaikka olisit kuinka tehnyt parhaasi ja miettinyt ne valmiiksi. Mutta hyvillä mielin täällä ollaan!! Tulossa on mukavia juttuja ja niin moni asia on hyvin tässäkin hetkessä.

Katselin tänä aamuna täällä kotosallakin, että sisustuksessa ei paljoa ole viime aikoina tapahtunut. Kaikki tuntuu jämähtäneen paikoilleen. Toisaalta on hyvä asia, että koti on niin sanotusti valmis. Millekään isommalle hankinnalle ei ole tarvetta, mutta jotain pientä voisi kyllä tehdä. Ehkä uusia päällisiä sohvatyynyihin tai syksyisimpiä sävyjä kynttilöihin.. Tunnelmallisista pallovaloista haaveilen olkkariin, mutta pelkään niiden päätyvän Leon leikkeihin. Ehkä kynttilät riittää.. Niitä onkin tullut jo ahkerammin poltettua, kun illat on alkaneet tosissaan hämärtyä. Sisustusjuttuja siis on tulossa vasta, kun jotain uutta on tullut kotiin. Muutaman kuukauden asumisen jälkeen tämä on todella koti ja viihdymme tässä kodissa hyvin. Varmaan se viihtyminen vaikuttaa osaltaan siihen, ettei sisustusta enää niin mieti ja säädä koko aikaa. Nyt on hyvä näin ja jos jotain pientä muuttaa, niin siitä ei sen isompaa asiaa tee. Jos keittiön pöydälle vaihtuu erilainen liina ja kynttilät, niin ei se taida olla ihan blogikirjoituksen väärti :)

 

Viikonlopun menovinkiksi voisin antaa Oulun seudulla asuville Oulussa torilla ja Pakkahuoneen kadulla olevat Kansainväliset suurmarkkinat. Kävin eilen markkinoilla kahteen kertaan ja tunnelma torilla oli todella mukava. Tänään tunnelmaa ehkä laskee tämä syksyinen sää, mutta markkinoille ehtii vielä huomennakin. Kauppiaita ja myytävää markkinoilla oli ympäri maailmaa ja ainakin eilen väkeä oli todella paljon liikkeellä. Torilta löytyi koju missä myytiin aitoa italialaista gelatoa, joten tuli herkuteltua mansikan ja pistaasin makuisilla jäätelöillä. Oli niin hyvää. Yhtä hyvää kuin Italiassa, maisemat ympärillä vain kovin erilaiset :)

Mukavaa viikonloppua ja mukavia venetsialaisia kaikille niitä viettäville!!

Korttelihaipakka 2016

Suunnitelmia

Näköjään blogikin hiljeni hetkeksi tässä kaiken muun ajattelemisen keskellä. Ei vaan ole oikein ajatuksia irronnut enää tänne kirjoitettavaksi. Tai olisihan niitä, mutta kaikesta keskeneräisestä ei tohdi vielä kirjoittaa. Painoin juuri äsken yhteen ilmoittautumiseen "lähetä"-painiketta ja fiilis on tällä hetkellä aika huikea. Toivottavasti tällaisena pysyykin :)  Näitä opiskelu- ja työjuttuja tässä on viime päivät pyörittänyt mielessään. Laittanut asioita ja suunnitelmia eteenpäin, muuttanut jo jotain vähän valmiimmaksi mietittyä ja etsinyt tilalle uutta. Huh. Mutta toisaalta ihanaa! :)

Eiköhän tässä blogin pariin taas palailla. Jos tämä nyt menisi vielä kesälomailun piikkiin. Vaikka ilmat tuntuu muuttuneen kerrasta syksyisempään suuntaan, illat pimenee ja viilenee huimaa tahtia. Toivottavasti vielä saadaan edes vähän kesän tuntua ennen kuin tosissaan alkaa haaveilla saapaskeleistä :)

Pettymys

Olen kirjoittanut täällä blogissa siitä, kuinka koulutuksen tai työelämän suhteen pitää löytää uusi suunta. Kirjoitin työkykyarvioinnista ja sen tuloksista tässä kirjoituksessa. Tätä muutosta lähdin hakemaan ensisijaisesti uudelleenkoulutuksen kautta ja hain opiskelupaikkoja amk:iin kevään yhteishaussa.

Tänään oli tulosten aika. Niinhän siinä kävi, että aamu alkoi itkulla. En saanut opiskelupaikkaa ja pettymys oli valtava, on sitä edelleen. Ei siksi, että olisin olettanut varmuudella saavani opiskelupaikan, vaan siksi ettei minulla oikein ole tähän hätään mitään vaihtoehtoa. TE- toimiston alkuun hyvin lupaavalta näyttävä apu uuden suunnan etsimisessä kariutui aika vähään yhden puhelun aikana toukokuun loppupuolella. Osittain "palataan asiaan joskus tammikuussa"- lausahduksen vuoksi on suunnitelma jäänyt puolitiehen. Mutta minäpä palaan asiaan jo maanantaina, siis TE- toimiston kanssa. Minun tammikuuni on jo heinäkuussa. Juuri tällä hetkellä mieli on kyllä maassa ja uuden suunnitelman tekeminen ei innosta laisinkaan, mutta kyllä se mieli muuttuu ajan kanssa. Vaikka tästä suunnitelmien muuttumisesta tuntuu tulevan enemmän sääntö kuin poikkeus minun elämässäni. Tuskin olen kuitenkaan ainoa enkä taatusti olekaan. Olin vain jo ehtinyt mielessäni valmistautua ja asennoitua opiskeluun..

Ja haaveilla Fjällrävenin Kånken-repusta. Sillä repulla päätin viimein palkita itseni, jos opiskelut elokuussa olisi alkanut. Ehkä olisi ollut jo aika, jos tuosta repusta on haaveillut melkein sieltä vuodesta 1978 saakka, jolloin Kånken tuli myyntiin. Nyt ei ollut tämän unelman toteutuksen aika, kun ihan huvikseni en ole raaskinut enkä raaski niin hintavaa reppua itselleni ostaa. Olisihan se värin valitseminen toki ollut suht haasteellista :)
Varmaan ymmärrät, ettei tässä pettymyksessä tosiaankaan ole kyse mistään repusta, vaan paljon isommista asioista. Muutoksesta, uudesta suunnasta ja sen löytämisestä. Jos tuon repun tuohon väliin vähän kevyempänä asiana mainitsin, niin se ei kerro millään tavalla totuutta siitä miltä minusta oikeasti tuntuu. Aamuinen, itkun sekainen lausahdus "minä en kelpaa enää mihinkään" lienee kertoo paljon enemmän. Kuinka minulle isojen asioiden kanssa olen viimeiset kuukaudet pähkäillyt ja pähkäilen tästä eteenpäinkin. Onneksi hän kenen kainalossa pettymystä itkin vastasi rauhoittavasti "minulle kelpaat aina", niin tässäkin heinäkuun ensimmäisessä päivässä on kuitenkin jotain hyvää ja pysyvää ❤️

Mikä minusta tulee isona??

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Kehtaanko kirjoittaa, onko tässä jotain noloa tai hävettävää. Mutta minusta tuntuu kuitenkin kovasti siltä, että haluan purkaa ajatuksiani kirjoittamalla. Olen käynyt tässä vähän ajan sisään kaksi kertaa lääkärissä. Mistään akuutista tai sairastumisesta ei ole kyse, vaan työkyvyn arvioinnista. Tämä on juuri se mikä itseä mietitytti, onko noloa tai hävettävää myöntää, että tähän on tultu. Oikeasti ei varmasti niin ole. Kyse on näkökyvyn ja selän aiheuttamista rajoitteista ajatellen nykyistä koulutustani vastaavaa työtä sairaanhoitajana tai sitten vaihtoehtoisesti lasten parissa. Kumpaakin työtä olen tehnyt ja tykkään molemmista.
Mutta rajoitteet on olemassa ja niiden mukaan on elettävä. Perinnöllisen silmäsairauden kanssa olen elänyt koko ikäni ja se mitä selän kanssa sattui jokin vuosi taaksepäin, se vain tapahtui. Yllättäen ja varoittamatta ja sillekään ei mahda enää näin jälkikäteen mitään eikä voinut siinä tilanteessakaan, kun kyse on työtapaturmasta. Olisi siis ihan turhaa energiansa tuhlausta vihoitella tai katkeroitua. Asioiden kanssa on opittava elämään ja tehtävä muutoksia, jotta haitat voisi minimoida. Niitä muutoksia on nyt lähdetty hakemaan.

Toki olen huolissani tulevasta. Mistä ja millä tavoin löydän kykyjäni ja voimavarojani vastaavaa työtä? Onko uudelleenkoulutus ainoa mahdollisuus? Haluaisin löytää mielekkään työn, jossa voisin hyödyntää niitä ominaisuuksia ja vahvuuksia, jotka tekevät minusta hyvän sairaanhoitajan. Sillä puutteistani huolimatta minä olin ja olen mielestäni hyvä hoitaja. Sen lienee saa sanoa olematta suomalaisittain liian ylpeä itsestään :) Minä olen hoivaaja- tyyppi. Olipa kyse sitten elämän alkutaipaleella olevista lapsista tai jo siellä elämänkaaren loppupuolella olevista vanhuksista. Heidän parissaanhan olen suurimman osan työhistoriastani tehnyt. Nyt vain on niin, että selkä ei todennäköisesti tule kestämään enää kovaa fyysistä kuormitusta ja toisaalta taas näkö aiheuttaa omat rajoitteensa. Enkä tahdo tehdä työtä, jossa olen sekä fyysisesti että henkisesti äärirajoilla. Henkisellä tarkoitan sitä vastuuta ja turvallisuutta, mikä hoitotyössä on taattava ja mihin on kyettävä kaikessa tekemisessään. En halua olla rasite työyhteisössä rajoituksieni kanssa, mutta toisaalta koen että minulle sopivassa työssä minulla olisi vielä paljon annettavaa. Ilman muuta on itselleni selvää, että työelämään haluan. Mikään muu vaihtoehto ei tunnu mielekkäältä enkä niitä edes mieti. Nyt on vain löydettävä ne keinot ja oikea polku löytää se oma juttu.

On ollut puhetta ammatillisesta kuntoutuksesta, lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja uudelleen kouluttautumisesta. Voit ehkä kuvitella, että tällaisten asioiden pähkäileminen ei ole ihan niin kevyttä kauraa kuin päivän kauppalistan miettiminen. Sen verran on jo tuota ikääkin, että kovin moneen hutisuunnitelmaan ei ole enää varaa. Tällä hetkelläkin minun pitäisi varmaan lukea amkin pääsykokeisiin, mutta kirjoitan tätä. Niin paljon nuo ajatukset pyörii päässä ja milloinpa muulloin erityisesti, kun yöllä herätessä. Nämä on minulle isoja asioita. Vaikka tiedän, että ihmiset vaihtaa alaa ihan "huvikseenkin". Kouluttautuu uudelleen, vaihtaa työpaikkaa kun työ ei ole mielekästä tai se loppuu. Syitä on monia. Siksi en todellakaan ole ainutlaatuisessa tilanteessa ja en ainoa kuka joutuu pohtimaan ihan samoja asioita. Mutta kun on kyse omasta elämästä, niin se on jokaiselle ainutlaatuista ja asiat tulee lähelle, henkilökohtaisiksi.
Kyllähän näitä asioita on käynyt läpi jo aikaisemminkin. Kokeillut palata töihin ja etsinyt sopivaa työtä koko ajan. Mutta kun sai lääkärin lausunnon paperilla eteensä, niin kyllähän se veti hetkeksi mielen matalaksi. Mutta nyt on sen aika, että alkaa toimia. Lähettää hakemuksia eri tahoihin, hakea kuntoutusta ja tehdä suunnitelmia. Jokainen päivä on toivottavasti eteenpäin.
Onneksi minulla on ihania läheisiä ja rakkaita ihmisiä, joille saa puhua ja jotka tietävät tilanteen. Heille riittää se mitä olen. Onneksi elämä muuten on hyvällä mallilla. Tästä kaikesta saa valtavasti voimaa itselle kohdata ne vähän heikoimmatkin hetket.

Ja siitä, että uskalsin ja sain kirjoittaa tämän kaiken ❤️
(Netti toimii puhelimen avulla :) )

Kun ei huvita sisustaa..

Ja toisaalta taas pää on täynnä ideioita ja tuntuu, ettei jaksa millään odottaa. Tämä on se ärsyttävä välivaihe, kun vanhaan kotiin ei huvita enää oikein mitään laittaa eikä enää kannatakaan, mutta vielä et pääse järjestelemään uutta kotia. Eikä voi varmalla tietää, onko päässä pyörineet suunnitelmat ja ideat lainkaan toimivia käytännössä :)
Ihan kivoja ideoita ja vahvistusta omille ajatuksille sai tuossa jokin aika sitten olleessa sisustusillassa. Oululaiset yritykset Decorio-sisustusverkkokauppa ja sisustussuunnittelua tarjoava Micco deco järjestivät Sokos hotel Edenissä kivan illan, jossa oli myös workshop omille sisustusjutuille. Ideoita sai niin uusimpiin sisustustrendeihin kuin ihan sisustuksen perusjuttuihin. Ja itse sain niitä uuden kodin olohuone- keittiö tilan sisustamiseen. Toteutusta vaille valmista :)

www.decorio.fi
www.miccodeco.com

Kotiin on tullut kyllä hankittua jotain pientä kalustetta viime aikoina. Pieni apupöytö/lipasto ja toinen lepotuoli. Tämä toinen vaan on vaalealla kankaalla, sillä mitä alunperin halusin. Saa nähdä kunpi tuoli vaihtaa väriä vai jääkö nuo "eripariseksi". Isommat hankinnat uusi sohva ja ruokapöytä saadaan vasta toukokuun puolella suoraan uuteen kotiin. Siihen saakka eletään sohvatonta elämää.
Kuvia ei ole kauheasti tullut viime aikoina kodista otettua, kun mikään ei ole ihmeemmin muuttunut ja vähitellen kaikki alkaa löytää paikkansa muuttolaatikoista. Ihan kiva sisustuselementti nuo banaanilaatikot :)