maanantai 14. toukokuuta 2018

Minussa on historia

Muutama päivä sitten, kuten niin monena muunakin päivänä, tuli facebookissa yhden päivän ajalta muistoja eri vuosien facebook-päivityksistä. Ne on yleensä mukavia ja vie mukaviin hetkiin ja muistoihin, joskus toki vähän huonompiinkin hetkiin, niistä ei vain ole niin paljon tullut kirjoitettua. Muisto, joka minut nyt pysäytti, oli vuoden 2013 toukokuulta.



Facebook-päivityksessä ei oikeastaan ollut mitään erityistä, en itseasiassa nyt enää edes muista mitä siinä luki, mutta teksti avasi minussa muistoja. Muistin ne tunteet ja ajatukset, jotka oikeasti olisin halunnut kirjoittaa, sen suht harmittoman päivityksen takaa. Päivitys ajoittui aikaan, jolloin olin eroamassa, tai tekemässä eroa. Muistaakseni olin jo eropaperit laittanut menemään tai ainakin ne oli jo valmiiksi kirjoitettuna. Tiesin ex-mieheni toisesta suhteesta ja olin vastikään saanut tietää suhteen todellisen laidan, tai sen mitä minulle kerrottiin totuutena ja valheina. Mutta se mikä minut pysäytti muutama päivä sitten, oli se ohikiitävä hetki, jolloin tunsin koko kropassani ne tuon ajan tunteet ja tuntemukset. Väsymyksen huonosti nukutuista öistä, pahoinvoinnin ruokahaluttomuudesta, sen tuskan, suuttumuksen, vihan, arvottomuuden, petetyksi tulemisen koko raastavuuden. Se oli ohikiitävä hetki, mutta ymmärsin että kaikki historia on minussa. Mieli ja kroppa muistaa. Sen toki tiedän, että mielessä muistot säilyy pitkään, joskus jopa loppuelämän. Mutta minut yllätti kropan muistaminen, niin vahva oli se fyysinen kokemus tuolta ajalta tässä hetkessä. 


Olen päässyt noista menneistä kokemuksista jo aikaa sitten yli, en enää mieti niitä oikeastaan ollenkaan, mutta se yksi harmiton päivitys palautti mieleen nimenomaan ne asiat, jotka olivat siellä taustalla, kirjoittamatta julki, kertomatta kellekään. Olen kulkenut vuodesta 2013 pitkän taipaleen eteenpäin, mutta kaikki eletty kulkee minussa mukana. Ajattelin tuon fyysisesti koetun muiston myötä, että onneksi taakkani ei ole tämän suurempi. Voin vaan kuvitella millaista muistojen taakkaa kantaa ihminen tietämättään tai tiedostaen mukanaan, joka on kokenut kovia ja raskaita asioita itseäni  paljon, paljon enemmän. Sodan uhrit, raiskatut, hyväksikäytetyt, pahoinpidellyt.. Ajatus on todella pysäyttävä. Itselläni ei ole tarvetta näitä muistojani kaivella enempää tai edes palata niihin, koska koen ne käsitelleeni loppuun saakka ja elämä on jatkunut. Vaikeampana itseasiassa koen toisen ihmissuhteen loppumisen, jota ei koskaan käsitelty loppuun enkä koskaan saanut selitystä miksi niin tapahtui. Eron jälkeinen parisuhteeni päättyi liki kirjaimellisesti auton perävaloihin. Ihminen elämästäni häipyi vain yksi päivä selittämättä mitään. Siinä missä avioerolle oli selkeä syy ja selitys, niin tuollainen tyhjän päälle jääminen on todella raastavaa. Tein itselleni ihan liian pitkään vahinkoa roikkumalla kiinni jossain, mitä ei ollut olemassa enää aikoihin. Tätä olen kantanut itsessäni kipuna pitkään ja huomasin sen vaikuttavan myös alkuun nykyisessä parisuhteessani. Tunsin alkuun toisen lähdettyä omaan kotiinsa, ihan järjetöntä ja järjenvastaista pelkoa siitä, että hän ei enää palaa. Katoaa elämästäni selittämättä. Tein pitkään töitä tämän asian kanssa ja tässäkin asiassa mieli ja kroppa oireili ihan yhtälailla. Me olemme kokonaisuus. Ei voi aina erottaa missä ajatus loppuu ja fyysinen oireilu alkaa. 

Ajan kanssa, luottamuksen itseeni ja toiseen ihmisen kasvaessa olen päässyt tämän pelkoni yli. Uskallan luottaa siihen, että vaikka tulee erimielisyyttä ja huonompia päiviä, niin hän on ja pysyy, eikä mitään jätetä keskeneräiseksi, selvittämättä. Tiedän kuitenkin, että kannan tätäkin muistoa mukanani ja voi tulla aikoja tai hetkiä, jolloin se nousee pintaan. Vaikka tällä hetkellä elän onnellisessa ja hyvin tasavertaisessa parisuhteesssa ja olen itse hyvin sinut jo eletyn elämän ja nykyhetken kanssa. Onnellinen ja tasapainoinen.


Onneksi siinä missä kantaa mukanaan ikäviä muistoja, niin kantaa niitä hyviäkin. Olen kerännyt niitäkin muistoja ihan valtavan määrän elämästäni mukaan. Aina silloin tällöin jokin tuoksu, ääni, paikka tai sanat herättävät muistoja henkiin ja hymy hiipii väkisinkin kasvoille. On ihana ajatus, että kaikki ne hyvät ja onnelliset hetketkin on minussa tallessa. Minussa on historia. Ja miten ihanaa, minulla on myös tulevaisuus. Aikaa ja mahdollisuus luoda uusia muistoja. ❤️

4 kommenttia:

  1. Alku tekstissä aloin fiilistelemään juuri niitä face muistoja mitä se heittelee tuon tuostakin, varsinkin niitä missä lapset on ihan pikkuisia, voi että mitä ihania muistoja.
    Mutta lopputekstin luinkin kyyneleitä pidellen ja ihan älyttömässä myötätunnossa hetken eläen <3 Eikö olekin jännä miten kroppa muistaa? Meille sattui vuosia sitten syksyllä todella surullinen asia jossa toinen lapsistamme traumatisoitui ja koko perhe joutui helvettiin pitkäksi aikaa. Tuo syksy aika sai pitkään minulle aikaan paniikkikohtauksia ja pelkotiloja aina syksyn saapuessa. Edelleenkään en kyseistä aikaa voi tämän enempää muistella kun tuska nousee pintaan.
    Halauksia sinulle ja ihanaa kun rinnallasi on nykyään ihana rakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensiksi täytyy antaa moitetta bloggerille, joka ei taaskaan ilmoittanut uudesta kommentista mitään. Onneksi tulee tarkistettua tilanne aina välillä.
      Ja toiseksi, kiitos ihanasta kommentista ❤️ Ihmismieli ja kroppa on kyllä ihmeellinen kokonaisuus. Ei ole toista ilman toista. Sen kyllä totesin, että kyllä kroppakin muistaa, varmaan niin hyvässä kuin pahassakin.

      Ja kyllä, minulla on kaikki hyvin ja ihana mies rinnalla ❤️

      Poista
  2. Samalla tavalla reagoin minäkin. Aika usein sydämelläni ja vatsallani. Itsellä myös erilaisia pelkotiloja,eri syistä. Niiden tullessa pintaan,muistan että tämä on nyt sellainen tilanne, missä olen ollut ennenkin.

    Olen huomannut myös,että reagoin /aistin kropallani erilaisia "menetyksiä" tai tapahtumia. Jonkun huonovointisuuden, sairastelun ja jopa sen,ettei aikaa ole enää paljon.
    Se tunne ei ole kuitenkaan pelottava.
    Mutta,se on sellainen jännä "etiäinen " mitä ei voi pukea sanoiksi muille.

    Aurinkoa elämääsi!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän useammankin ihmisen kenelle on noita etiäisiä. Itselläni on myös vahva vaisto ihmisten suhteen. Pidän sitä kuitenkin enemmän positiivisena, asiana kuin ikävänä.

      Ihanaa huomata että on muitakin vahvasti kokevia ja monella tapaa kokevia ❤️

      Poista