lauantai 26. marraskuuta 2016

Ilta Beauty Spotissa

 

 




Vietimme eilen oululaisten Kulumilla- bloggaajien kanssa ihanaa iltaa oululaisessa kauneushoitola Beauty Spotissa. Ilta oli todella mukava ja hyvässä seurassa aika menee ihan vilahtaen. Siinä skumppalasia siemaillessa kuuntelimme kaumeushoitolan historiasta ja hoitolan tarjoamista palveluista. Se ei todellakaan ole enää pelkkää perinteistä kasvohoitoa, sitä ollenkaan väheksymättä, mitä hoitolan palvelut tarjoaa. Uusimmat hoidot on niin spesiaalia, että taitaa olla viisain etten edes yritä avata niitä tässä. Hoidot vaatii todella ammattimaista osaamista ja tietoa, jota ei oikein omalla tietämyksellä osaa antaa. Beauty Spotista saa erilaisia hoitoa ihan päästä varpaisiin, voidaan siis todella puhua kokonaisvaltaisesta hoitamisesta tai hemmottelusta, riippuen halutusta palvelusta. Mikroneulausta en ehkä osaa ajatella hemmotteluna, vaikka lopputulos onkin palkitseva :)



Huulipunat lasin reunassa..



Jälleen kerran meillä oli etuoikeus tutustua uutuustuotteeseen, joka ei ollut tällä kertaa kosmetiikkaa, vaan huikea palvelukokonaisuus oululaisilta yrittäjiltä. Naisille suunnattu kokonaisuus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kokonaisuudessa on mukana Beauty Center, Beauty Spot, Vima, Valkealinnan optiikka ja Hiusstudio Eleven. Palvelussa on kyse BB-jäsenyydestä ja kuukausimaksuun sisältyy melkoinen kokonaisuus palveluita ja etuja kyseessä olevilta yrityksiltä. BB- kortin voi hankkia  CMS Beauty Centeristä tai heidän nettisivuiltaan. Klik. Hetken kun malttaa odottaa..


Saimme tutustua myös tämän hetken meikkitrendeihin, joka näin talven juhla- aikaan on glitteriä ja hieman lisää glitteriä, mutta tyylikkäällä tavalla ja aivan ihanissa väreissä. Hoitolaan onkin tullut uusimpana Artdecon kosmetiikka. Artdeco on minulle jo ennestään tuttu merkki ja pidän todella paljon tämän merkin tuotteista. Esimerkiksi yksittäiset luomivärinapit on siitä kivoja, että niistä voi koota ihan omannäköisensä paletin. Meikkejä ja ihonhoitotuotteita on myynnissä lisäksi myös mm. diego dalla palman ja Medik8:n tuotteissa. Myyntituotteissa on kattava valikoima myös kokovartalon hoitoon, miehiä unohtamatta. Lahjapussukasta löytyi kasvoille meikin alle tarkoitettu, lisähehkua tuova voide. Tälle tulee varmasti käyttöä nyt talven aikana, vaikka niitä pikkujouluja ei kohdalleni ole osunut ainokaisiakaan :)

Antaa kuvien kertoa lisää illasta. Kuvista kyllä huomaa ihastukseni Artdecon meikkeihin ja väreihin. Meikeillä tehtiin ihana, glitterinen pikkujoulumeikki kauniille Suortuva- blogin Anniinalle. Hoitolan uudet tilat on upeat. Valoisat ja tyylikkäät ja nehän löytyy Oulussa Viman talosta Kirkkokadulta.

Kauneushoitola Beauty Spot


Ihania naisia..








Black Fridayn teemaan sopivaa tarjottavaa. Ihan uusi tuttavuus oli itselleni lakritsi- tuorejuusto. Juustokakkuideoita pää täunn' :)


Lahjapussukasta löytynyttä..

Kuvassa voiteen ihana hehku ei pääse oikein parhaimmilleen.
Kiitos kivasta illasta Kauneushoitola Beauty Spotin työntekijöille ja bloggaajakollegoille!! :) Oli todella mukava nähdä kaikkia.



8 kommenttia:

  1. Olipa ihana nähdä sinua pitkästä aikaa. Meillä kahdella riittäisi juttua vaikka yöhön saakka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva nähdä!! Ja sitä juttua, sitä kyllä riittää :)

      Poista
    2. Nähdään siis pian uudelleen <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä todella mukava ilta!! Siitä iso kiitos järjestäjille ❤️

      Poista
  3. Super kiva ilta oli, toivottavasti saadaan lisää tällaisia. :) Mukava tutustua oululaisiin bloggaajiin, kun aika yksinäistä puurtamista tämä välillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli kyllä mukava!
      Ja todella mukavaa on nähdä muitakin bloggaajia. Kiva saada teksteille kasvot :)

      Poista
  4. Awesome event!
    Great blog! I'm following you! Follow back? ***
    http://omundodajesse.blogspot.pt

    VastaaPoista