maanantai 14. joulukuuta 2015

#Blogisitarina

Sain haasteen Sanatorio-blogilta kertoa blogini tarinaa. Hieman olen sitä jo avannutkin, mutta kerrotaan nyt uudelleen. 

Aloin kirjoittaa blogia samalla, siis nykyisellä, nimellä jo vuosia sitten. Olisiko ollut 2009 tai 2010, kun blogin aloitin aikoinaan. Tuolloin blogini painottui enemmän treeniin, treenaamiseen ja siihen mitä kaikkea noihin juttuihin liittyi. Toki kirjoitin myös muita asioita jo tuolloin blogiin, mutta vähemmässä määrin. Jokunen henkilökohtaisempi ja melko avoinkin kirjoitus tuli myös kirjoitettua. Varsinkin vuoden 2013 aikoihin ja sen vuoden raskaammista kokemuksista ja elämänmuutoksista. Kilpailuhaaveiden hautaamisesta, kisadieetistä, erosta.. Syksyllä 2013, kun elämä sai ihan uutta suuntaa, tuntui ettei ollut oikein mitään sanottavaa enää blogin kautta, joten lopetin blogin kirjoittamisen. Tai laitoin sen tauolle, joka kesti sitten parisen vuotta. Tuossa ajassa kaikki vanhat kirjoitukset häipyivät jonnekin bittiavaruuteen. Kyllähän se vähän harmittaa, mutta toisaalta joistakin asioista on hyvä päästää irti, vaikka ne olisi vain kirjoitettua tekstiä.

En tiedä kuinka monta kertaa tässä parin vuoden aikana olen bloggerin avannut ja miettinyt, että jos sittenkin.. Tekisin blogipohjan ja aloittaisin alusta tekemättä kuitenkaan mitään. Tänä syksynä tuli sitten aika, jolloin todella tein asialle jotain. Rohkaisin itseni ja kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Päätin käyttää blogille samaa nimeä kuin aikaisemmin. Nimi ei ehkä ole nykyisellään paras mahdollinen ja sitten toisaalta taas on. Sisulla ja sydämellä kuvasi aikoinaan sitä, millä tavoin treenasin ja kuinka tosissaan tein töitä tavoitteideni eteen. Mutta kyllä se kuvaa minua muutenkin, sitä millainen olen ihmisenä. Ainakin sitä, miten olen selvinnyt kaikista vaikeimmistakin asioista ja kuinka sydämellä olen mukana minulle tärkeissä jutuissa. Niinpä tuntui oikealta käyttää blogille vanhaa nimeä, koska sillä on tarinansa. Minun ja tämän blogin tarina ja se tarina on tuttu niille, jotka ovat lukeneet blogia jo ihan alusta saakka. Ja uusille lukijoille, olette enemmän kuin tervetulleita ja toivottavasti tässä tutuiksi tullaan :)

Mitään sen ihmeellisempiä tavoitteita minulla ei blogin suhteen ole, vaikka bloggaajana haluan kehittyä ja kehittää myös blogin sisältöä säilyttäen sen kuitenkin minun näköisenä. Teen tätä, koska tykkään blogin tekemisestä. Kirjoittamisesta, kuvaamisesta ja ajatusten jakamisesta. Niiden asioiden jakamisesta, jotka jollain tapaa koskettaa itseäänkin. Olipa kyse sitten sisustamisesta, kauniista asioista luonnossa tai ihan vain omista ajatuksistani jonkin asian suhteen. On oikeastaan todella vapauttavaa, kun blogi ei ole sidottu johonkin tiettyyn asiaan, vaan saan rönsyillä laidasta laitaan :) Tietysti toivoen, että te lukijat jaksatte kiinnostua ja innostua myös rönsyilystäni. 







Mukaan kertomaan blogin tarinaa haastan seuraavia blogeja:

Belle semaine

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

4 kommenttia:

  1. Kiitos erittäin paljon haasteesta, otan ilolla vastaan :) <3 minulta on tulossa tämän tyyppinen postaus eli postaus siitä miksi bloggaan jne. kun joulukalenteri päättyy blogissani, joten luit selkeästi ajatuksiani mistä aion kirjoittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän sattui :) Joulukalenterisi on kyllä huikea. Mutta tykkään lukea blogiasi muutenkin, joten tuollaiset jutut on lisäbonus muutenkin kivassa blogissa. Mukavaa joulunodotusta sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  2. Ensimmäistä kertaa täällä vierailulla. Luin tuolta muualta blogistasi henkilökohtaisesta haasteestasi kuvaamista koskien. Lukiessani blogiasi kiinnitin huomiota juuri nimenomaan kauniisiin, tunnelmallisiin, hyvin rajattuihin ja tarkkoihin kuviisi.
    Tykkään lukea blogeja jotka `rönsyilevät` aiheesta toiseen, on kiva yllättyä ja tutustua johonkin oman mukavuusalueen ulkopuoleltakin. Hyvää jatkoa sinulle ja blogille, tulen toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta ja lämpimästi tervetuloa lukemaan blogiani uudelleenkin ❤️

      Poista