torstai 3. joulukuuta 2015

Ne pienet asiat

Joskus ei asioiden tarvitse olla isoja tehdäkseen suuren vaikutuksen. Jokin pieni asia, jolla on valtava vaikutus joko hyvässä tai pahassa. Vaikka tämä viikko on ollut vähän sellaista tunteiden vuoristorataa ja tuntuu, että on murehtinut asioita, joille en nyt vaan juuri tällä hetkellä voi mitään. Turhaa siis murehtiakaan, mutta toisinaan kun myllerrys saa otteen, niin ei se ihan heti irti päästä. Onneksi ajatukset on siitä tasaantuneet ja olo helpottunut. Tällä hetkellä on päällimmäisenä vain hyviä fiiliksiä ja tähän tarvittiin se, että ymmärtää miten hyvin asiat oikeasti onkaan ja miten ihania ihmisiä ympärillä on. Kuten lähempänä 90 vuotta oleva tätini, joka muisti minua ihanalla lahjalla. Sain häneltä kaksi Iittalan Taika-mukia. Ne vain on niin kauniita ja ajatus lahjan antajalla vielä kauniimpi. <3 Jotain sellaista, mikä sai minut hymyilemään ja itkemään yhtäaikaa.

Ja kuinka pienistä asioista sitä voikaan tulla hyvä mieli, kun sille antaa mahdollisuuden. Minulla on maljakossa kymmenen kaunista, vaaleanpunaista tai oikeastaan pinkkiä ruusua. Sain ne tänään lähelle avatun uuden ruokakaupan avajaisissa. Asia, jota voisi olla arvostamatta, mutta minulle tämä oli kyllä ihana päivän piristys. Ja ruusut, kuinka kauniita ne voikaan olla..






2 kommenttia: