tiistai 30. elokuuta 2016

Talvikunnossapitoa

Minä sitten näppärästi ohitan minulle ei niin mieluisan vuodenajan eli syksyn kokonaan. Siirryn loppukesästä suoraan talveen :) En nyt ihan niin isoa loikkaa halua tehdä, vaikka joskus loka- marraskuun pimeinä ja sateisina iltoina olisin mieluummin missä muualla tahansa. Vaikka niissä paukkupakkasissa. En ole oikein koskaan pitänyt syksystä ja sen kaiken nielevästä pimeydestä. Ja koko tämä aika on taas edessäpäin. Huoh.

Ajattelin kuitenkin kirjoittaa ihon hoidosta ja siitä kuinka jälleen kerran ajattelin olla kaukaa viisas ja hoitaa ihoa talvea vasten, niin että pahimmilta vahingoilta säästyisin. Minulla kuivaa iho talvisin ihan tosissaan. Jalat varsinkin on kuivat kuin Sahara ja kaipaa kipeästi huolenpitoa eli rasvausta. Mutta jotta tuohon pisteeseen ei päädyttäisi, yritän ennaltaehkäistä kuivumista aloittamalla talvikunnossapidon hyvissä ajoin. Tai itseasiassa olen jo aloittanut. Jospa viimein olisin jo oppinut, että kuivuneet, kutiavat ja rikki kynsityt jalat on masentava näky keväällä. Eikä kutinakaan ole mikään paras unikaveri talvisaikaan.

Säännöllisen epäsäännöllisen rasvauksen olen aloittanut Avonin uudella vartalovoiteella. Kun nyt noita tuotteita olen vähinsä tilannut, niin päätin ottaa tämän uutukaisen kokeiluun. Täytyy kyllä sanoa, että tykkään kovasti tästä Nutran Ultimate moisture voiteesta. Voide on kevyt koostumukseltaan ja imeytyy todella nopeasti ja on siinä mielessä tällaisen hieman laiskahkon rasvailijan unelmatuote. Ei tarvitse hengailla puolipukeisena odotellen rasvan imeytymistä. Johan sitä nyt paleltuukin :) Vanha ja viluinen kun on.. Ainakin viluinen. Tämä on ominaisuus, jota itse suuresti arvostan vartalotuotteissa. Mutta asialla on myös puolensa. Koska tämä voide on kevyehkö, tosin hyvin kosteuttava, niin ihan niiden paukkupakkasten aikaan tämä tuskin riittänee. Silloin täytyy vaihtaa tuhdimpaan voiteeseen, tietysti sen mukaan mitä iho tuntuu kaipaavan. Toivon kuitenkin, että tämä ajoissa aloitettu talvikunnossapito auttaa selviytymään talven yli. Nyt vaan pitää tsempata itse ja pitää huoli rasvauksesa. Tehdä siitä epäsäännöllisen säännöllisestä pelkästään säännöllistä :)

Ja vaikka mainitsenkin tässä kirjoituksessa Avonin tuotteista, niin tämä ei ole mainos. Löysin vain hyvin itselleni sopivan tuotteen vastaamaan tämän hetkiseen tarpeeseen. Nämä valinnat vain on aina yksilöllisiä. Jokainen löytää ja valitsee omiin tarpeisiinsa sopivan tuotteen. Voin kuitenkin suositella tätäkin tuotetta. Kyllähän vartalovoide pitäisi olla jokanaisen ja miksei miehenkin käytössä. Sen verran koville nämä vuodenajanvaihtelut ottaa ihossakin!!





6 kommenttia:

  1. Mun jalat kaipaa rasvaa enemmän kuin pärstä. Samoin kädet. Tilaan suoraan Saksasta aloe veraa jossa on mukana mehiläiskittivahaa. Se kosteuttaa ja samalla hoitaa ihoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkaa myös kuivuminen kohti talvea. Tai on iho aina kuivuuteen taipuvainen, mutta erityisen hankala se on talvisin. Suorastaan kipeä. Hyvät voiteet on siis tarpeen :)

      Poista
  2. Kiitti vinkistä! Oriflamella löytyy mun mielestä parhaat jalkavoiteet 😄 Asiakkaatkin ovat tykänneet, koklaappa joskus niitäkin 😊 Mulla kans talvisin ja kyllä kesäisinkin kuivat jalat...Kun vain muistais rasvata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avonilla on myös jalkavoiteita. Niitä en ole kokeillut vielä. Tällä hetkellä yöpöydän laatikossa on apteekista ostettu Acon jalkavoide. Tai lahjaksi saatu :) Rasvaus on kyllä tarpeen. Minä kyllä kuivahdan kuin korppu, jos ei asian eteen tee mitään :)

      Poista
  3. Mulla on kuiva iho ja on ollut vaikeaa löytää kosteuttavaa vartalovoidetta, joka ei ole liian rasvainen ja joka todella kosteuttaa. Monet jättää vaan omituisen kalvon. Nutra Effectsin uudet kosteusvoiteet on aivan loistavia, ei vaan täydellisiä :) Imeytyy nopeasti ja iho pysyy kostenana ja voisiko sanoa jopa kimmoisana. Tuotteiden tuoksut on erittäin miellyttäviä ja purkit on kätevän mallisia. Mä suosittelen tätä voidetta ihan kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin!! Voiteet toimii, tai tämä mikä itselläni on käytössä, kuvailemallasi tavalla. Tykkään tuosta tuoksusta ihan älyttömästi. Sellainen sopivan mieto, joka katoaa nopeasti eikä jää millään tavoin häiritsemään. Kun on vähän tällainen herkkisnenä :)

      Poista