tiistai 18. lokakuuta 2016

Joko olisi aika?

Parveke on pikkuhiljaa muuttumassa kesäisestä talviseen kuosiinsa. Eli pehmusteet ja muut tekstiilit siirtyy varastoon odottamasn kevättä. Kesäkukat vaihdoin callunoihin jo hetki sitten. Parvekelaatikossa olleet pelargoniat kyllä kukki edelleen ihan kunnolla, mutta aikansa kutakin. Muut kesäkukat oli kyllä jo hyvinkin ehtoopuolella, mutta hortensian heittäminen pois hieman kirpaisi. Eihän siinä kukkia enää ollut, mutta niin vihertävä ja hyvinvoivan oloinen. Mutta sinne meni.. Kukat ja mullat.



Ostin parvekkeelle vain isoimpaan ruukkuun callunat. Kivasti kaikki neljä eri värisenä. Näin käy kun ei osaa päättää :) Eipä silti, omaan silmään ne sointuu kauniisti toisiinsa ja on ihan perinteistä istutusta mielenkiintoisempi. Vähän nuo vain yhdessä ruukussa olevat callunat näyttää isolla parvekkeella vähäiseltä eli jotain lisää tekisi mieli. Mietin jotain havua ruukkuun. Vähän sitä vihreyttä pimenevään syksyyn. Ja pimenevästä tuli hyvä aasinsilta valoihin.
Jokohan ne saisi? Jokohan ne voisi?? Kausivalot, EI jouluvalot, kieputella parvekkeenkaiteen ympäri tuota pimeyttä valaisemaan. Kyttään kuin haukka tai paraskin naapurikyylä ihmisten parvekkeita, että jos joku muukin, niin silloin minäkin :) Voi olla, että loppukuusta ne valot laitan, oli muilla tai ei. Ajatus marraskuun pimeydestä puistattaa jo nyt. Eihän joulukuuhunkaan ole enää kuin reipas kuukausi. Mutta minä kirjoitin toki KAUSIvaloista. Nehän on vain osa parvekesisustamista. Joulujutut on sitten erikseen ja myöhemmin.

Eli joko teillä on kausivalokausi aloitettu?




6 kommenttia:

  1. No toki! Mulla on sisällä, mutta ulkona odottaa, että jatkojohto löytyis jostain...Mukavaa viikkoa 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää myös itselläkin löytää ne valot jostain muuton jäljiltä :)

      Poista
  2. Ihania Callunoita, minä en tänä syksynä ole ostanut ainuttakaan ja nyt kun mietin, niin en oikein tiedä miksen... Kausivaloja ei ole vielä kaivettu esiin, mutta ihan pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän callunat ehtii, jos haluaa niitä laittaa. Ilmankin kyllä pärjää.
      Valoa kyllä kaipaa. En yhtään pidä syksystä juuri tämän pimeyden takia. Lumi sentään vähän valaisee, mutta sitä tuskin on luvassa ihan hetkeen :) Siispä kausivalot..

      Poista
  3. Naapureilla on jo valoja takaterassilla ja niitä salaa ihailen. Omat valoni ovat ihan liian jouluiset niin niitä ei kehtaa vielä esille kaivella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi sellaiset neutraalit pompulavalot, jotka ei erityisemmin näytä joululta :) Kyllä ne kohta kiepsahtaa parvekkeen kaiteeseen.

      Poista