lauantai 8. lokakuuta 2016

Opiskelujuttuja

Olen kyllä niin innoissani opiskelusta. Ihan äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, miten asiat lopulta järjestyivät. Aivan mahtava työpaikka ja opiskelut, joista on haaveillut niin pitkään. Nämä olen tainnut sanoa kyllä jo muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kun fiilis itsellä on niin hyvä.. :)


Asiat ja ala, mitä opiskelen, kiinnostaa minua todella paljon. Opinnoissa olen vasta alkutaipaleella ja odotan jo niin ensi viikon lähiopetuspäivää. Viikko sitten jo kurkkasin toiveikkaana moodleen, josko sinne olisi tullut jokin uusi tehtävä. Ei ollut, mikä pettymys :) Voi olla, että jossain välissä huokailen tehtävien määrää, mutta juuri nyt tekisin niitä mielelläni. Kirjallisuutta saimme lukulistalle jo viime kerralla muutaman kirjan verran. Olen hommannut niistä itselleni oikeastaan kaikki yhtä lukuunottamatta. Alan parasta teosta, Duodecimin julkaisemaa kirjaa "Seksuaalisuus", ei saa oikeastaan enää mistään ja jostain kumman syystä kirjasta ei oteta enää uusia painoksia. Tämän kun löytäisi jostakin.. Muut olivat ihan helppo löytää ja Booky.fi onkin saanut minulta pari tilausta viime aikoina. En ole ollenkaan innostunut lukemaan kirjoja e-kirjoina tai pdf-tiedostoina. Mieluummin tartun oikeaan kirjaan kuin ipadiin. Lienee myös parempi vaihtoehto myös silmilleni. Vähän vähemmän rasittavaa kuin näyttöruudun tuijottaminen.


Näyttöruudusta tulikin mieleen, että ostin itselleni uuden läppärin. Vähänkö olen siitä innoissani :) Ihan perusläppärihän se on, Gigantin tarjouksesta haettu, mutta toivon mukaan ihan "soiva peli" minun käytölläni. Tässä asiassa luotin ja luotan enemmän perheen it-tukihenkilöihin kuin tympeään myyjään, joka osui kohdalle.
Läppäriin liittyen voisin kertoa myös kokemukseni Kelan hassunhauskoista päätöksistä. Oikeastaan siinä ei ole lopulta mitään hauskaa ja tunnen empatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuvat tosissaan hakemaan tukea joko omaan tai läheisensä elämään vamman tai sairauden takia. Omalla kohdallani asia ei ollut niin tuikitärkeä enkä ole ihan varma, viitsinkö asiaa viedä eteenpäin. Hyvin suurella todennäköisyydellä en.
Hain kahden eri lääkärin kehoituksesta Kelan kuntoutuksena apuvälinettä, eli siis tietoteknisiä laitteita helpottamaan opiskeluja. Opiskelut kun tapahtuu suurelta osin itsenäisesti tehtäviä tehden ja tietoa hakien eri lähteistä. Tähän tarvitaan kunnollista konetta ja sitä lähdin hakemaan. Oli lääkärinlausunto ja perusteet kunnossa, vaan annapa olla kun Kelan päätös tuli. Minulla ei ole mahdollisuutta saada apuvälineitä (näköni perusteella tai minkään muunkaan ilmeisesti), koska minulla on toimivat kädet. Toimivat kädet??? En tiennyt päätöstä lukiessa ensin itkisinkö vai nauraisinko. Valitsin kuitenkin jälkimmäisen. Ei kai tuolle muutakaan voi. Ystäväni kanssa naurettiin päätökselle yhdessä ja kuten ystäväni totesi, niin mitä sitten jos ei näe, kunhan on vaan ne toimivat kädet. Näinpä juuri :D Tuskin viitsin asiaan enempää Kelan kanssa palata. Tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta, kun edes yritän hakea avustusta, johon minulla periaatteessa olisi oikeus. Periaatteessa, mutta kun ne kädet.. :D Naurattaa yhä.


Ja hakemuksesta toiseen. Hain tänään postista aivan ihanan pinksun repun. Näyttää siltä, että jatkossakin ainoa suht järkevä tapa mennä Hämeenlinnasn on yöjuna, joten opiskelujuttujen lisäksi tarviin mukaan kaikenlaista muuta sälää. Kaikkea sitä, millä nainen saa itsensä kuosiin aamuisin. En kyllä tiedä riittääkö reppu siihen tarpeeseen, mutta yritetään. Reppu löytyi Sportamoren nettikaupasta, josta olen tilannut aikaisemminkin. Laaja valikoima, hinnat kohdillaan ja nopea toimitus. En voinut vastustaa :)



5 kommenttia: