sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sunnuntaibrunssilla Vimassa

Olipa todella erilainen ja mukava aamupäivä aidosti oululaisessa Vimassa. Vima on vaateliike, jolla on jo pitkä historia takana. Selvisipä viimein sekin, mistä nimi Vima on saanut alkunsa. Olen sitä itsekseni Viman ohi kulkiessa ja siellä käydessä toisinaan pohtinut. Nimi tulee Viman perustajien Vilhon ja Markuksen etunimistä. Saimme bloggaajakollegoiden kanssa hyvän katsauksen Viman historiaan ja historiasta tämän syksyn muotitrendeihin. Esittelyssä oli myös Vimassa myytäviä brändejä ja uusimpia liikkeeseen tulleita brändejä. Näistä laitan loppuun linkkiluettelon, niin halutessasi voit tutustua niihin sieltä.

Tapahtuma alkoi alkumaljoilla ja todella hyvillä tarjoiluilla, jotka tarjosi Kuudes maku ja Robert's coffee. Siinä tarjoiluista nauttiessa kuuntelimme historiasta ja katsoimme muotinäytöstä, jossa malleina toimi upeat bloggaajat Anniina, Jaana ja Jenni. Minulle itselleni oli todellinen ilo kuulla, että yksi tämän syksyn trendiväreistä on ehdottomasti harmaa. Se kun sattuu olemaan lempivärini. Syksyn vaatteissa löytyy ihania neuleita ja oversize on tätä päivää. Todella kiva vähän rennompaan pukeutumiseen, kuten omanikin pääsääntöisesti on. Saimme pienen katsauksen myös juhlamuotiin. Pikkujouluaika on jo ihan nurkan takana.







  

  




Piipahdimme myös tutustumassa Beauty Spotin uuteen, upeaan hoitolaan. Ihanan valoisat ja raikkaat tilat. Hoitolassa oli menossa koulutus ja saimme tilaisuuden tutustua tuotteeseen, joka lanseerataan maailmanlaajuisesti 20. päivä lokakuuta. Kyseessä on Medik8:n tuote, joka pohjautuu ihan uudelle muodolle A-vitamiinista. Hoitolassa onkin Medik8 ja diego dalla palma tuotteet käytössä ja myynnissä. Jälkimmäisiä löytyi myös goodiebagista, josta iso kiitos Beauty Spotille!!






Tässä se uusi ja ihmeellinen aine on. Kuva valitettavasti hieman sumuinen..
 
Goodiebag olikin aivan loistava. Minä näistä olen aina niin innoissani. Ei tällaiset lahjapussukat todellakaan ole mitään arkipäivää minulle bloggaajana ja arvostan todella suuresti jokaista lahjoittajaa ja lahjaa. Nyt bagista löytyi tuotteita Kuudes maku- kaupalta, Myssyfarmilta, Kukkakauppa Kanervalta ja Balmuirilta. Itse kassikin oli Vimasta löytyvältä tuotemerkiltä Support Your Local. Ihania juttuja!!









Kaiken muun lisäksi oli tietysti mukava tavata bloggaajia. Valitettavasti ei ehtinyt jutella laisinkaan niin perusteellisesti kuin olisi halunnut, mutta jospa tilaisuuksia siihenkin vielä tulee :)

Kiitos järjestäjille ja blogitapahtuman yhteistyötahoille todella mukavasta aamupäivästä!! ❤️

Ja lisää kuvia.. :)










Ihana, ihana, ihana!!

Balmuir, oululainen yritys tämäkin.





Linkit:

 Robert's coffee
Kukkakauppa Kanerva
Vima
Support Your Local
Yaya
Balmuir
Beauty Spot
Myssyfarmi

6 kommenttia:

  1. Harmaa 😍😚❤ niin mun juttu, näkihän sen mun uudesta huivistakin. Aivan mahtava aamupäivä meillä. Lisää näitä kiitos.
    Ihanaa oli tavata sinutkin ihan livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on kyllä niin ihana väri. Ja niin on uusi huivisikin. Täydellinen 😊 Jospa näitä tapaamisia tulee lusääkin. Jos ei tule, niin järjestetään itse. Oli kyllä kiva nähdä ❤️

      Poista
  2. Olipa kivat kuvat ja postaus 😄 Oli kiva nähdä pitkästä aikaan 💕😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! 😊
      Oli kyllä kiva nähdä ❤. Pitää järjestää tapaamisia useamminkin. Jos ei muuten, niin ihan omia juttuja.

      Poista
  3. Oli niin kiva ja rento tapahtuma, toivottavasti tulisi enemmänkin näitä.
    Ihania vaatteita, kukkaron onneksi en ehtinyt jäädä shoppailemaan. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin kivaa, että lisää tällaisia toivoisi.
      Itsekään en shoppaillut, mutta kaikkea ihanaa olisi kyllä löytänyt :)

      Poista