sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kevään tuoksu

Voitin arvonnassa yhden kevään uutuustuoksuista ja tuoksu oli enemmän kuin tervetullut. Käytän tuoksuja päivittäin, jopa silloinkin vaikka en poistuisi kotoa juuri minnekään. Se on tottumus, tapa, jota ilman tunnen itseni alastomaksi. Tuoksuvalikoimani alkoi jo pahasti käydä vähiin ja varsinkin ne lempparit vetelee viimeisiään. Minä kun en ole, enkä koskaan varmaan tule olemaankaan, vain yhden tuoksun käyttäjä, vaan vaihtelen tuoksuja fiiliksen mukaan. Niitä on siis kaapissa jokunen ja useampi käytössä. Harvoin ostan samaa tuoksua uudelleen, vaan etsin aina jotain uutta ja erilaista. Poikkeuksen tekee Escadan Absolutely Me, joka on minun tuoksurakkauteni. Tätä on vielä saatava se kolmaskin pullo :)

Osallistuin instagramissa Glitz&Glam- blogin arvontaan ja voitin itselleni Marc Jacobsin kevätkokoelman Daisy Dream Blush-tuoksun. Glitz&Glamin Minna on kirjoittanut tuoksuista hyvän esittelyn, jonka linkitän tähän. Tuossa esitellään myös kokoelman muut tuoksut, jos MJ:n tuoksut kiinnostaa. Myös Fragrantica- sivustolla on esittely tuoksusta. Tuo sivusto on ihan kiva apu uusia tuoksuja etsiessä. Kirjoitan tähän omista kokemuksistani tuoksusta muutaman päivän kokemuksella. Tuoksu on ollut käytössä ja myös jää käyttöön :)


Tuoksussa on minun nenääni melko voimakas alkutuoksu selkeästi orvokkia ja bergamottia, jotka kumpikaan ei kuulu lemppareihini, mutta yllättäen tykkään tästä. Alkutuoksu on kuitenkin raikas ja pehmenee nopeasti. Kun tuoksu pehmenee alun kirpakkuudesta, niin se on IHANA. Ruusua, kieloa ja freesia eli silkkaa naisellisuutta. Herkkää, kukkaista ja kesäistä, kuten pitääkin olla kun tuoksu on osa kevät/kesäkokoelmaa. Pohjatuoksuna on vetiveriä ja myskiä. Vetiverin itse miellän miehiseksi tuoksuksi, mutta tässä pohjatuoksu on pehmeä ja lämmin. Kuin kesäyöt parhaimmillaan, jolloin tuoksut syvenee ja voimistuu aamukasteen myötä. Tykkään siis todella tästä tuoksusta ja miehinen mielipide siitä oli, että "hyvä, ei liian voimakas ja hyökkäävä" :) Ja onhan tuo pullo ihan mielettömän suloinen <3 Sellainen, jota ei raaskisi vessan kaappiin piilottaa..


Tuoksu on myynnissä maaliskuusta lähtien (eli varmaan jo kaupoissa) ja hinta on n.73€.





6 kommenttia:

  1. Eihän tuota pulloa tosiaankaan raski kaappiin piilottaa vaan esille pistää! :) Tuoksuu varmasti myös huumaavalle, hmm tässähän olisi itsellekin potentiaalinen vaihtoehto kevääksi ja kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pullo on kyllä ihan herkku!! Minulla on yksi toinenkin Marc Jacobsin tuoksu, näitä kesäkokoelmien. Pullo on siinäkin ihana. Säästelin tuoksua niin, että minusta siinä ehti muuttua jo tuoksu, siis vanhentua. Todella fiksua!! Toiste en tee samaa virhettä :) Käytettäväksi nämä on ja aina tulee uusia ihanuuksia!

      Poista
  2. Nuo Daisy tuoksut ovat vaan niin ihania! Mä rakastan niitä. Tätä kyseistä tuoksua en ole vielä tuoksutellut. Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tuoksusarjan pitäisi olla kaupoissa nyt maaliskuun aikana. Stockalle vain nuuhkimaan :)
      Ihanaa viikkoa sinullekin! ❤️

      Poista
  3. Harmi kun itse ei voi työn vuoksi juuri tuonsuja käyttää mutta kotona suihkuttelen niitä sitäkin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se työ vähän rajoittaa. Minulle tuoksu on Se Juttu. Voin ihan hyvin olla ilman meikkiä, mutta tuoksua en :)

      Poista