perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kivaa kirppikseltä

Kävin eilen pitkästä aikaa ihan kunnolla kirppiksellä. Harvoin tulee käytyä ja vielä harvemmin tulee mitään ostettua. Facebookin kirppisryhmät on poikkeus, niistä on löytynyt vaikka mitä itselle ja kotiin. Olen aika nirso ostaja kirppiksellä, joten sieltä mukaan tarttuu vain jotain todella mieluista. Näinpä siis eilenkin.

Kävimme tyttäreni kanssa Oulun Paljekirppiksellä kiertelemässä ja ihan melkein ensimmäisiä pöytiä mitä katseltiin, niin silmiini osui Iittalaa. Todellista löytämisen riemua, kun pöydällä oli myynnissä Stellaria-tuikkukippo. Se samainen malli, minkä löysin löytöjäni ihan omalta parvekkeelta :) Nyt niitä on sitten kaksi ja olen ihan fiiliksissä koko sen seitsemän euron edestä (vähintään), mitä tuikkukippo maksoi :)



Toinen mukaan tarttunut löytö oli Pentikin pieni kori, joita minulla on jo ennestään isommassa koossa sekä keittiössä maustekorina että vessassa meikkien säilytykseen. Tämä pienokainen pääsi keittiön hyllylle, toistaiseksi ilman sen kummempaa tehtävää. Hintaa korilla oli 1,50€ ja siinä oli vielä tarratkin pohjassa. Hyvässä kunnossa siis.



Tänään lähden sitten katselemaan ihanuuksia Pökkylän Punaselle Tuvalle. Siellä vietetään naistenpäivää hieman ennakkoon hyvien tarjousten ja tarjoilujen kera. Saa nähdä lähteekö mukaan jotain mitä en edes tiennyt tarvitsevani :)



4 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä olet tehnyt! Oikein hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näköjään onnistuu tekemään hyviä löytöjä :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekin! ❤️

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kivaa iltaa sinullekin! ❤️ Lomanaloitusfiiliksissä..

      Poista