perjantai 1. huhtikuuta 2016

Vierailulla: Nailbakery

Sain jokin aika sitten ajatuksen kirjoittaa blogissani Vierailulla- juttusarjaa, jossa kirjoitan paikoista, asioista tai ihmisistä, jotka haluavat tuoda jotain heille tärkeää esille. Olipa kyse sitten sisustuksesta, omasta kodista, harrastuksesta, yrityksesta tai mistä vain minkä kokee olevan blogikirjoituksen väärti. Ja todella, niin moni asia oikeasti on. Eli rohkeasti vain yhteydenottoja, niin mietitään yhdessä juttua :) Juttusarjan aloittaa yrityksen esittely eli tervetuloa vierailulle Nailbakeryyn.

Nailbakery on pattijokinen (raahelainen) yhden naisen yritys, jossa nimen mukaisesti tehdään kauniita kynsiä ja upeita kakkuja. Yrityksen takaa löytyy ihana, pirtsakka Jonna Ahola ja yrityksen tilat löytyy hänen kauniista kodistaan Pattijoelta. Yrityksen lisäksi Jonnan kodista löytyy aviomies, kaksi pojanviikaria ja kaksi enemmän ja pikkuisen vähemmän karvaista koirapoikaa. Eli touhua riittää myös yrityksen töiden lisäksi, niin kuin kahden pienen lapsen perheessä yleensäkin.
Jonnan olen itse tuntenut jo vuosia ja Jonna teki minulle jonkin aikaa säännöllisesti kynnet. Viime aikoina olen toiminut Jonnalle kynsimallina hänen Mosaic-kynsikoulutuksessaan. Tällä hetkellä minulla on koulutukseen liittyvät babyboomer- kynnet, joista löytyy kuvia alempaa. Kynnet ovat geelikynsiä ja myös hieman kevyempi uv-lakkaus onnistuu, jos haluaa ottaa kynnet vaikka juhlien ajaksi. Kynsien väreissä ja koristeluissa on vain asiakkaan toiveet ja tekijän mielikuvitus rajana ja kynnet voidaan tehdä joko oman kynnen geelauksena tai jatkaa geelillä haluttuun mittaan ja muotoon. Kynsissä Jonnan työnjälki on aina ollut todella siistiä ja huolellista, joten voin lämpimästi suositella häntä tekijäksi, jos mietit vaikka kesäksi kauniita ja huolettomia "lomakynsiä" :)

Kakuista taas saa tilaamalla omiin tarpeisiin ja juhliin sopivaa mitä upeimmilla koristeluilla. Kakkuja Jonna on tehnyt lastenjuhlien teemaan sopiviksi, synttäreille, häihin.. Asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kakut tehdään omassa keittiössä ja tilat on hyväksytty tähän käyttöön. Kakuista ja kynsistä löytyy enemmän tietoa Nailbakeryn facebook- sivulta, jonka linkin laitan tähän.
Kuvissa on Nailbakeryn kakkuja ja geelikynsiä. Lisää kuvia löytyy facebook- sivulta.

Nailbakery/ Jonna Ahola
Lehmustie 7, Raahe
P. 045 1221640








Ja tässä minun kynsiäni. Ylimmissä kuvissa babyboomerit.



Koulutuskynsiä..


6 kommenttia:

  1. Upeet kynnet sulla! Upeita kakkuja ja kynsiä Jonna tekee! Hyvää viikonloppua Sanna ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jonna tekee kyllä melkoisia taideteoksia ja on muutenkin niin mukava ihminen.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin! ❤️

      Poista
  2. Nuo babyboomerit on kyllä aika herkut. En normaalisti edes ole mikää rrakennkynsi-ihminen, mutta nuo voisin ottaa! Jonna on kyllä taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna on kyllä taitava!! :) Melkoinen taiteilija!

      Poista
  3. Onpa taitava nainen
    Ihailen aina noita ihmisiä jotka jaksavat tehdä tuollaisia kakkuja. Entisenä kondiittorina en todellakaan jaksaisi värkätä tunti tolkulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnalla on taitoa ja silmää noihin hommiin. Omat kakkuni on kyllä aika lailla arkisempia :)

      Poista