tiistai 2. helmikuuta 2016

Pieni irtiotto

Eilen tein pienen irtioton iltapäivällä ihan kävelylenkin merkeissä. Selkä kiukutteli kipuilemalla aamuyöstä lähtien ja lähdin lenkille ihan kauniin sään ja selän verryttelyn vuoksi. Selälle ei lenkistä ollut merkittävää apua, mutta mielelle sitäkin enemmän. Iltapäivän sininen hetki oli todella kaunis ja sää niin leppoisa pientä tuulta lukuunottamatta. Pysähdyin meren rantaan kuvailemaan ja kuuntelemaan miten jää äänteli merellä. En ole ennen kuullutkaan jään ujeltavan sillä tavalla ennen paukahtamista. Erikoinen ääni ja täytyy kyllä sanoa, että ei tullut mieleenkään mennä jäälle sitä ääntelyä hetken kuunneltuani. Olen muutenkin vähän arka liikkumaan jäällä. Yksin sinne ei tulisi lähdettyä millään.

Mutta tämä nyt ei oikeastaan ollut se irtiotto mistä aioin kirjoitella, vaan loppuviikon reissusta. Olemme lähdössä kolmen päivän reissuun Helsinkiin. Mukava irtiotto arjesta :) Tyttäreni ei ole vielä Helsingissä käynytkään ja hän odottaa reissua kovasti. Odotan kyllä itsekin. Mitään ihmeellisempää ohjelmaa emme ole suunnitelleet, fiiliksen mukaan mennään. Täytyy toivoa, että sää suosisi kaupungilla kiertelyä. Pitäähän ne "pakolliset" näyttää ensikertalaiselle. Itselleni lienee pakollinen pyörähdys Victoria's Secretillä :) Ihan vaan katselemassa.. (Heh!)
Matkat teemme Onnibussilla ihan ensimmäistä kertaa. Saapa nähdä jääkö viimeiseksikin. Tavallisesti on tullut lennettyä Helsinkiin, mutta nyt tarjoushinnat sai houkuteltua kokeilemaan bussia. Matkoille tuli hintaa kokonaiset 2€/henkilö menopaluu. Vähän hirvittää saako bussissa nukuttua ja mitä selkä tykkää useamman tunnin istumisesta. Mutta eipä anneta näiden pikkuseikkojen häiritä sitä iloa, mikä maisemien vaihdosta tulee :)



8 kommenttia:

  1. No onpa edullista! En ole tuollaisesta bussista kuullutkaan.. Kauanko matka kestää? En tiedä jaksaisinko kovin pitkää matkaa itse istua, ehkä tuohon hintaan kuitenkin :)

    Mukavaa reissua! Siellä on varmaan monia kivoja paikkoja missä käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reissusta tulee varmasti mukava :) Lähtö on klo 00.30 ja perillä ollaan klo 9.00. Onhan siinä istumista :) Pitää nyt ainakin kerran kokeilla matkustaa bussillakin.

      Poista
  2. Ihania kuvia, kyllä Suomen luonto on kaunis! Toivottavsti reissunne sujuu mukavasti ja selkäkin kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä luonto on kaunis ympäri vuoden jollain tapaa ainakin.
      Eiköhän reissusta tule mukava! :)

      Poista
  3. Oi miten ihania kuvia! Hyvää Helsingin reissua!

    VastaaPoista