tiistai 12. tammikuuta 2016

Jos ihan pikkuisen sisustaisi..

Todellakin ihan pikkuisen, mutta kyllähän se pienikin muutos voi saada pähkäilyä ja mylläkkää aikaiseksi :) Tai sitten vain en ole ihan niin hyvä näissä hommissa. Ammattilaisella toki varmasti olisi ihan eri näkemys asiasta, mutta toisaalta, itsellehän tätä tekee. Kyse oli ja on siis olohuoneeseen tulleesta uudesta tai paremminkin uusvanhasta tuolista, joka hieman sekoitti pakkaa, mutta löysi lopulta paikkansa. Itse tuoli on "vain" Ikean POÄNG-tuoli mustan ja koivun yhdistelmänä. Ei se minulle ole mikään vain, mutta oletan, että todellisille sisustajille se sitä todellakin on. Jos ihan suoraan ja rehellisesti sanoo, niin hankintojen takana on rajallinen varallisuus, mutta kuitenkin halu sisustaa ja tehdä kodista itsensä ja asujiensa näköinen. Mutta enempäänsä taustoja selittelemättä, olen ja olemme tyytyväisiä hankintaan ja se tuo mukavasti uutta olkkariin. Uutta on tullut myös hyllyyn uusien valkoisten laatikostojen muodossa. Mukavasti värimaailma kulkee nyt koko kodissa kalusteissa valkoisen ja koivun sävyissä. Tällaista yhtenäisyyttä olen kaivannutkin :)

Mihinkään suurempiin hankintoihin ei ole tällä hetkellä tarvetta, mutta ainahan jotain pientä voi uusia. Niinpä odotan malttamattomana, että posti toisi tilaamani uuden maton keittiöön. Verhojen kanssa olen pähkäillyt uusinko niitä nyt vai annanko olla.. Toisaalta olen kyllä entisiin jo niin kyllästynyt. Verhoja olen kyllä hidas uudistamaan ja nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa en esimerkiksi olkkarin verhoja haluaisi katsella enää ollenkaan. Ehkä asialle kannattaisi tehdä jotain :) Suunnitelmissa olisi vaaleat, ihan "perus"verhot tilaa raikastamaan. Värillä olisi myös tarkoitus olla rajoittamatta liikaa muun sisustuksen värimaailmaa, kuten esimerkiksi sohvatyynyjen, joita kuulemma on kertynyt ihan riittävästi jo sohvalle. Jos pari lisää.. No ei sentään. Entisiin vain uudet päälliset. Olenkin katsellut tyynynpäällisiä mm. H&M Homen mallistoista. Kivoja ja edullisia, joita raaskisi vaihtaa useammastikin :)






Musta tuoli ja kissankarvat.. Minun olisi pitänyt tietää :)

4 kommenttia:

  1. Kivan näköistä teillä ja kiva on tuo uusi tuolikin! Minusta on hienoa, että sisutamista ja muutoksia voi tehdä myös pienemmällä budjetilla, se antaa toivoa siitä, että itselläkin on siihen mahdollisuuksia, varoja sisustamiseen kun ei oikein ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa ihana saada tuollaista palautetta ❤️ Itse olen tällainen pienen budjetin sisustaja, jopa aika arkinen ja tavallinen, mutta yritän saada kodista itselle mieluista. Kodissa kun myös tilat rajoittaa, neliöitä kun ei ole todellakaan liikaa :)

      Poista
  2. Onpas nättiä teillä! Kyllä se vaan mieli halajaa vaihtelua, kun kevättä kohti mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä uudet jutut kivasti piristää sisustuksessa. Minulla vielä ehkä kevättäkin enemmän iskee tuo sisustusinspiraatio syksyllä. Tai liekö tästä nyt tullut ihan ympärivuotista :)

      Poista